Kuva ei nyt liity mitenkään aiheeseen.. Pitsinen päiväpeitto
oli lapsuudessani sängylläni. Nykyään se matkaa paikasta/
huoneesta toiseen. Hirmuisen rakas ja just sitä tunne arvoa.
* * *
Nyt päätin, etten aloita postausta 'Oi kamalaa, miten aika menee nopsaa'.. Mutta hitsit, kun se menee. Ääk! Jouluun ei ole enää paljon aikaa. Postilaatikkoon tulee joulupostia, vaikka suurin osa minun korteistani on vielä postittamatta. Eilen tuli paketti. Voi ihanuutta! Ystävän kätösin tekemä kaulahuivi oheistuotteineen. Ihanuus-IHANUUS-ihanuus!!! Olen onnekas ja kiitollinen. :-) Lahjan saanti pysäytti miettimään taas kerran lahjan antamista ja saamista. Molemmissa se oma ihanuus, mutta kun löytää, tekee tai hankkii muuten sen täydellisen lahjan just sille oikealle ihmiselle, se onnistumisen tunne on ihana. Aina ei tarvitse lahjaa. Joskus pelkkä lämmin viesti/ kirje on tarpeeksi tai enemmänkin. Joskus taas on ihanaa vaan yllättää, on sit joulu tai arkinen maanantai. Se viimeinen on itseasiassa paljon yllättävämpää. Joululahjojen hankinta tuntuu joskus jopa pakkopullalta. Siis juuri sen oikeaan löytäminen, ei niinkään just se antaminen. Tiedän ja myönnän, ohikin on mennyt joitain kertoja. Silti toivon hirmuisesti, että lahjan saaja arvostaa.. Tänä vuonna taas muutama ns. riski. Entäs teillä? Omat lahjatoiveeni on jotenkin ihan hukassa. Toivon ja en taas toivo mitään. Ja just nyt en oikein jaksa koko joulua, vaikken edes stressaa valmisteluja tms. Lähinnä pyykkään ja pakkaan hiljalleen.
Pesukarhun sielu-blogissa Niina käsittelee raskasta aihetta - kiusaaminen. Se joka minut tuntee, se tietää sen kuuluvan murrosikääni. Jonkun mielestä varmasti se ei ollut nyt niin vakavaa/ suurta, mutta minuun se jätti kipeät jäljet. Oli aika, jolloin en asiasta pystynyt puhumaan tai valitsin vaan puhumattomuuden. Nykyään pystyn. 3-vuoden ajan toivoin jokaisena koulupäivänä vanhemmiltani, että muutettaisiin pois kamalasta Suomesta. Koin sen silloin näin, vaikka hyvin tiesin, että kiusaajia oli vain muutama, ei koko Suomi. Hitsit, kun kukaan meistä ei sinänsä voi tietää, millaista tuhoa ja kipua se kullekin aiheuttaa.
Toivon hirmuisesti, että jokainen meistä katsoo peiliin ja kysyy itseltään: "Puutunko minä asiaan, jos sellaista näen?" Ja lasten vanhemmat, miten me varmistamme ettei meidän lapset ole kiusaajia?
Näillä ajatuksilla nyt...
