Tasan 1 viikko sitten olin tuskissani. Se oli... se oli jotain niin... sanoinkuvaamattoman kamalaa. Lopputulos kuitenkin sen arvoista - tiedän. Mietin vaan, miksei puhuta avoimemmin synnytyspelosta, kivuista, henkisestä tuskasta ja kaikista vaivoista, mitkä ovat ns normaaleja synnytyksen jälkeen? Pitäisi...
Se siitä - synnytyksestä. Nyt toivutaan, fyysisesti ja henkisesti. Nyytti makaa vierelläni ja tuhisee. Ihana tunne! Ihanaa olla kotona! Ja hidas elämä tuntuu myöskin ihanalle (vielä...)! Täällä tisseillään hyvin kokonaisvaltaisesti. Nyt se on sitä vauvantuoksuista arkea. Koti on täynnä kukkia ja onnitteluja. Kiitos!!! Kiitos onnitteluista täällä blogin puolella (wow!!!) sekä muuallakin.. Emme ole todellakaan olleet yksin.
Tytsy oli valmistellut mummonsa kanssa kodin hienoksi koristein, kukkasin ja herkuin.. :-) Ihanat!!
Poju on tutkittu moneen otteeseen. Vielä edessä lastenklinikan keuhkospesialistilla käyntiä. Kaikki näyttää olevan paremmin kuin hyvin. Pieni pelko takaraivossa on kokoajan, mitä jos.. Sen kanssa harjoitellaan nyt elämistä. Olen enemmän kuin kiitollinen. Olen onnellinen.
Perhe tottuu pikkuhiljaa. Isosisko on ylpeä ja utelias, mutta huomaamme myös jotain muutosta hänen käytöksessään. On erilaista olla isosisko...
Poju on hyvin rauhallinen ja antaa meidän nukkua öisin ihan kivan pituisia pätkiä. Iskä on palanut töihin. Olkoon tämä hidas elämä antoisaa.. Tälläistä täällä.
Ihanaa toukokuuta teille!
ps. Olispa kiva bloggailla vielä uusista tyynyistä
ja saamistani lahjoista. IIK! Vietinhän äitienpäivää
sairaalassa... :-) Siellä tarjottiin mansikkakakkua ja
kaikki äidit sai kortin. Söpöä muistamista sairaalan
puolesta. Oma mies hengaili kanssani sairaalassa aa-
musta iltaan. On ollut ihana tuki. Pus-pus! No ollaan-
pa sitä nyt NIIN herkkiksiä... *sniiff*
