Piano

Minun soitin. Rakastettu, toisinaan vihattukin. 

Soitin musiikkikoulussa Neuvosto-Eestissä 5-vuotta,

ja kansalaisopistossa Suomessa 4-vuotta. Sitten soitto

jäi. Eestissä musiikinopinnot veivät 5-päivää viikossa:

2 x soittotunti, 2 x musiikkiteoriaa, 1 x musiikkihistoriaa.

Rankkaa pienelle tytölle, kun koulupäivät venyivät helposti

klo 19:00 asti. Opetus oli vaativaa ja tiukkaa. Muistan, kun

revin/ purin kynsiäni jotta voin mennä tunnille. Liian pitkillä

kynsillä ei päässyt osallistumaan tunnille. Opettaja oli tuttu ja

tuli tärkeäksi. Kansalaisopiston musiikkiopinnot taas tuntui 

olevan minunlaiselle oppialle ihan liian löysää. Paljonkaan en

siitä irti saanut, toisaalta ei taito ihan unohtunutkaan. Toisin on

nyt. Vanhempani luopuivat (minun enitsestä) sähköpianostani ja

se muutti meidän jo ennestään niin täyteen kotiin. Toisaalta otin

sen mielelläni, itselleni ja tytölleni. Eilen kävimme musiikki-

opiston soitinesittelykonsertissa. Päätimme että 5-v. tyttömme 

ei vielä aloita mahdollisia soitintunteja, vaan asia siirtyy vuo-

della. Soittimeksi harkitsemme pianoa tai huilua. Tosin tänään

aamulla tytsy ilmoitti, että haluaakin soittimeksi trumpetin! 

Yeah! Saa nähdä! Siihen asti pimputtelemme pianoa kotona

omaksi iloksi. Joskus meillä on vielä kunnon KAUNIS musta

pikkuflyygeli!  :-) Ja se huomattavasti tilavampi koti. Sähkö-

piano ei ole mikään kaunis sisustuselementti, mut ei kai se

nyt ihan rumiluskaan ole? Me kestämme ja pimputtelemme..

PS. Edelleen siis yhtenä kappaleena.

Siivoillaan ja järjestellään. Yllättävän

reipas olo. 37-viikkoa tuli täyteen.

 

 

Niin hyvää!

Mä tiedän, missä mä olen hyvä! Voileipien teossa ja syönnissä! :) Joskus suljen silmäni ja näen itselleni hassun ja höpön voilepäkahvilan, jossa tarjoilisin  ruokaisia leipiäni. Tiedän-tiedän, sen on vaan yksi.. ja ei se kuitenkaan ole sitä, vaan paljon muutakin.. MUTTA silti, ajatuksella voi aina leikkiä ja unelmoiminen ei maksa mitään.

Hyvien voileipien ei tarvitse olla hienoja, vaan ennemminkin semmoisia rosoisia - just se täydellinen makuyhdistelmä. Ja sehän voi syntyä ihan ihmeellisistä aineksista. Tänään ainekset ei ollut niinkään ihmeellisiä, mutta yhdistelmä oli erinomainen.

Yksi hyvä ja ruokaisa voileipä

• 2 viipaletta kuitupitoista sekaleipää
• 2 teelusikallista auringonkuivattujen tomaattien öljyä
• 2 viipaletta auringonkuivattuja tomaatteja 
• runsaasti salaatinlehtiä
• 2 ruokalusikallista (kaupan valmista) valkosipulista perunasalaattia
• 2 reilua viipaletta juustoa

Paahda leipäviipaleet ja voitele öljyllä. Asettele täytteet leipien väliin, paina vähän ja puraise! Nam! Juomaksi maitoa tai sitruuna-appelsiini mehukattia. 

Ja tässä ohjeessa ei välitetä terveellisyydestä tälläkertaa, ensi kerralla ehkä.

Yläkerran eteistä/ aulaa/ ...

Ei valmis, mutta jo paljon valmiimpi.

Yläkerran eteinen ja rappuset. Se tila, mikä oli niin tumma, pimeä,

ja hyvin täyteen tungettu läpikulkutila/ rojuvarasto. Siihen tottui, 

vaikka se oli järkyttävän ruma ja niin keskeneräinen. Nyt se on 

muuttunut valoisaksi ja persoonalliseksi tilaksi, josta puuttuu 

enää rappusten maalaus, seinien alapuolen maalaus ja vanhojen 

ovien maalaus,  ja johtojen piilottaminen.  Ja sitten se tärkein - sisustus 

(hyvin niukka = iso peili + taulut + ehkä matto).  Pintamateriaalit ja 

värivalinnat/ ratkaisut yllättivät täysin. Ei varmasti olisi mennyt läpi 

(mieheltäni siis) parisen vuotta sitten. Mitä tapahtui? aivopesinkö? No 

en. En edes painostanut! Jakaa mielipiteitä varmasti, jakakoot. Se on   

meidän koti ja meidänlainen - ehkä hieman kummallinenkin.  Hihh!!

Ihanaa päästä kohta laittamaan tauluja ja valokuvia seinään. Siis tiedättehän 

sen asettelun - tuleeko tämä kuva siihen vai tuohon, jättääkö tilaa väliin ja 

miten paljon jne...  Hitsit se on muuten tarkkaa hommaa se viimeistely.

Sitten on vielä yksi "hieman haastava" homma - alakerran eteinen. Uhh.

Miten saada pienestä tilasta kivan näköinen ja toimiva? Tällähetkellä ti-

lassa kököttää valkoinen lastulevykaappi. APUA! Joka kertaa kun ohi

kävelen, sydämestä ottaa se kaapin kamaluus. Mutta pahinta on, että se

toimii tällähetkellä paremmin, kuin mikään aiempi ratkaisu. What 

should I do? Unohtaa, että se on sielä? Sulkea silmät? Hyväksyä?

*

Pinnasänky muutti tänään makkariin. Vauvalla on hyvä paikka melkein 

äidin vieressä.  Huohh.. Taas konkreettisempaa ja askel lähempänä. Vaunut

odottaa. Ääk, en osaa edes käyttää enää moisia. Muutenkin tuntuu päivä päi-

vältä enemmän siltä, että vauvahommat ovat täysin hukassa. Miten ne voi unoh-

tua? Muistuuko ne mieleen? Vai onko kaikki ihan erilaista?  Onko tämä viime

hetken painikointia? Vai normaalia pientä jännitystä? Who knows..

*

Kevät.  Lumet sulaa kovaa vauhtia. Onneksi. Jo oli aikakin. Istuin tänään

rappusilla moneen  otteeseen, villatakki vain päällä. Pihahommat pyöri päässä.

Pääsis jo! Pystyispä jo! Haluis jo niin! Tänään jaksoin enemmän kuin monena

muuna aikaisempana päivänä. Hyvä näin. Ehkä mun olo paranee loppuraskautta

kohti erinomaiseksi ja pistän tuulemaan? Rempat ja pihat valmiiksi, yeah!!!

Aurinkoa!   Energiaa!   Iloa!

La-la-lauantai

Ukot remppaa. Tytöt syö suklaamunia, bloggaa ja piirtää. 

Vauva masussa riehuu, johtuukohan muumilauluista?

Aurinko paistaa ihanasti. Kellari tulvii vähemmän ihanasti.

Eilen laitettiin kehto valmiiksi - olkkarin ja ruokahuoneen

väliseen ovireikään ns. päiväunipaikaksi. Leanderi kävi pesu-

koneessa ja odottaa nyt tulokasta. Hitsit, kun tykkään siitä, 

Nätti kun mikäkin! Oli siis meidän tytsyllä käytössä ja yksi

vähäisistä vauvavempaimista, mitkä halusin toisellekin lapselle 

(hugga bub-kantoliinan ja koottavien rattaitten lisäksi).

Huomenna saadaankiin koti täyteen vauvakamaa - Yeah!

Hassu ruokailuhuoneen lamppu sopeutuu meidän kotiin. 

On ollut laatikossa kuukausi tolkulla, mut ei ole enää.

Tykkään, vaikka tuntuukin vieraalle. Vaatii totuttautumis-

ta tai mahdollista vaihtoa olohuoneen puolelle. Olen huo-

mannut, että ollaan aika mälsiä lamppuihmisiä. Tykkään hur-

jasti, mutten raaski hankkia kalliita. Muutama disain-lamppu

olisi joskus ihanaa!  :-) Siihen asti mennään soveltaen.

 

Tytsy on piirellyt ihan uskomattomia määriä. Hassuja tyttö-hahmoja

syntyy kuin liukuhihnalta. Itsenäistä leikkiä on huomattavasti enem-

män kuin vähän aikaa sitten. Supistelee ja rakentelee, kirjoittaa lappusia, 

meikkaa ja ruokkii lelujaan ja bloggaa omalla koneellaan (niin hän sanoi). 

Tänään sanoi: "Eikö se pikkuveli voisi jo syntyä..? En jaksa enää odottaa!"

Ihanaa lauantaita! 

Voikaa hyvin, jookosta?

Sitteri-ajatuksia ja pyjamapäivä

 

Kuvat: lastentarvike.net  yms vauvapuodit

Näitä täällä mietitään, kun olo on mikä on.

Meillä on PYJAMA-PÄIVÄ! Äityli köllöttelee

ja tytsy piirtelee, lukee, leikkii ja kuuntelee musaa 

- PYJAMASSA molemmat. Pikku kannettavasta

on tullut tärkeä ja läheinen, olisin jo pimahtanut

ilman sitä. Viime yön tuskat olivat tuskallisia.

Nytkään ei paljon käyskennellä tai touhuta. 

SITTERI

Ihana edullinen, tyylikäs ja reippaan oloinen

ja toimiva sitteri hakusessa. Sillä ei mennä ava-

ruuteen, mutta se on näkyvillä melkein koko ajan.

Saisihan se olla kivan näköinen ja ehdottomasti toi-

miva ja turvallinen. Olisipa kivoja kuosivaihtoehtoja!

Tietääkö kukaan?  Jos joku haluaa myydä..  tarjouksia

otetaan vastaan ilomielin. Ai niin, se pinnasänkykin  puut-

tuu vielä. Alkukuukaudet pärjäämme Leander-kehdolla,

minkä asennus pitää vielä keksiä/ soveltaa. Ja hihh, vii-

konloppuna tulee vaunut.  Kunpa joku laittaisi kodin nop-

saa kuntoon, tästä äitylistä kun ei ole enää siihen... 

Mut hei, RELAX!  :)

Tämä odottaja-palleroinen on majoittunut jo liiankin tutuksi ja 

mukavaksi  tulleelle sohvalle koko päiväksi. Hoidettu hoitamat-

tomia juttuja, lueskeltu blogeja, tilattu muutamat outlet kesä-

vaatteet ja unelmoitu uudesta hajuvedestä ja koruista. Marc Jacob-

sin kevät-tuoksun käyn ainakin haistamassa. Ja vielä - luin aiemman

postaukseni ja kauhistelin kirjoitusvirheitä. En siis oikolukenut tekstiä

ennen julkaisua ja nyt se saa vaan olla. Menkööt häiriöitteni (?!?) 

piikkiin. Katsos, elämänmakuista sekin - kirjoitusvirheet siis.

Ihanaa huhtikuuta! 

Lumet sulaa! 

JEEEE!

Mikä otsikoksi? Elämän myllerrystä? Raskauden myllerrystä? Tai, pelkkää elämää? No se!

Täällä ollaan, kotona. Viikonloppuna ukot pisti listoja, maalattiin ja puolet yläkerran aulan lattiasta saatiin valkoiseksi. Ihanaa! Tänään sähkäri-kätilö (haha, 'inside joke') kävi pistämässä sähköt kuntoon yläkerrassa. Kuvitelkaa, meillä on valot! Meillä on lamput katossa (vähän mälsät tosin), mutta silti! Oi, sitä iloa!   :D (Ei tarvi paljon, että voi iloita, eiks niin?)

Sunnuntaina tytsyllä oli luistelukoulun näytös - pingviinitanssi. Tämä reipas odottaja-äiti päätti lähteä katsomaan mummon kanssa pikku-pingviinejä. Voihh, hellyyttäviä ne olivat. Mutta varmaankin jo kuvittelette, miten se odottaja-äityli jaksoi 3h jäähallilla istumista - no ei jaksanut. Piti soittaa mies hakemaan, kun olo oli kovin tukala ja kivuliaat supistukset 2min välein. Olin varma, nyt se on menoa se. 

Autosta soitto naistenklinikalla -> kerrottu vointi+ vauvan diagnoosi yms -> neuvo: mene paikalliseen ensiapuun. Menimme. Samat tarinat sinne. Oi, sitä häslinkiä ja paniikkia. Nuori ensiapulääkäri sanoi kohdunkaulan olleen auki jo 5senttiä ja synnytys lähellä. Päätös -> ambulanssilla Helsinkiin. Anni pistettiin ambulanssiin, lääkäri konsultoi vielä alkuperäisen synnytys-sairaalan kanssa ja suunnitelma vaihtuikin. Ambulanssilla sinne, pillit soidessa. Mies kodin kautta, sairaalalaukun haku ja perässä.  Supsitukset jatkuivat koko matkan. Sairaalaan saavuttuaan lääkäri totesikin kohdunkaulan olleen auki vain sormen leveydeltään ja supistukset saatiin vähenemään lääkkeillä.  Tovin siellä lepäiltyään, päättivät lääkärit kuitenkin lähettää meidät toisella ambulanssilla naistenklinikalle Helsinkiin. Mies ei lähtenyt mukaan koska luultiin ettei synnytys etene niin nopeasti vielä.  Helsinkiin saavuttuaan supistukset olivat vähentyneet huomattavasti. Yöksi jäin osastolle seurantaan ja odottamaan kirurgin diagnoosia ja mahdollista muutosta.  Kirurgi soitti ilouutiset, 3cm kasvain hävinnyt. Saattaa olla pieniä 'jäämiä', mutta hengenvaaraa ei ole. Itku tuli, taas. Nyt ollaan siirtyneet ns. normaaliin  synnytykseen. vauvalla odetaan keuhokuvat heti synnytyksen jälkeen ja kotiuduttuamme menemme tutkimuksiin lastenklinikalle Helsinkiin. That's the plan now. Että näin tälläkertaa. Nyt odotus jatkuu, oli siis hieman väärä hälytys. Toisaalta kaaoottinen tietämättömyys oli pelottavaa, kaikki toimi pahimman tilanteen mukaan, toisaalta tuli itselle ihan hölmö olo - vaikka toimin niinkuin ammattilaiset neuvoivat.

Odotus jatkuu.  :)  Ns. normaalisti. Mutta mietin edelleenkin, miten normaali on normaali? Tai miten paljon epänormaalia mahtuu tähän odotukseen? Ja mihin se vielä loppuu? 

Yhteenveto:

Olo suht ok päivisin, iltaisin tuskaisempi.

Mieli hyvä, kiitollinen ja toiveikas.

Nälkä...

Turhamaista pölinää vaatteista

From Gudrun Sjöden, Kapp Ahl

*

Olis jo kesä. No edes kevät. Kaapissa roikkuu ISOT vaatteet, muut

on laitettu pois. Muut ei mahdu päälle. Blaah. Tiedän, kuuluu asiaan

mutta mälsää silti. En ole hääppöinen pukeutuja, tykkään ja en tykkää.

Ja itseasiassa olen välillä ihan hukassa ja päädyn aina samoihin. En oikein

tiedä mistä tykkään, tiedän vain mistä en tykkää. Olisi kiva päästä stailat-

tavaksi. Heh, ja sitten en tietystikään tykkäisi lopputuloksesta. Luulen,

että ensi kesänä pukeudun aika samanlaisesti kuin viime kesänä. Vähän

mälsästi ehkä - leggareihin ja tunikoihin ja mekkoihin, sillee vähän hempu-

kasti ehkä. Erilaisia balleriinoja olisi kiva saada, IHANA kassi, hiluja ja 

KELLO. Rakastan kelloja ja yleensäkin asusteita. Niissä olen aika räväkkä/ 

rohkea, toisin kuin vaatteissa. En omista hintavia/ arvokkaita sellaisia, mutta 

mielelläni niitä toivon lahjaksi tms..  :-) Nainen! Sitten kengät - se on ihan oma

lukunsa. Tykkään ja kovasti. Kuitenkin ns. ongelmajalkaisena usein päädyn en-

nemmin mukavaan kuin kauniiseen kenkään. Tykkään hassuista kengistä, värik-

käistäkin. Korkkareita omistan, mutten monia. Saappaitakin toivoisin. Ja ihanan

takin.. ääk, mä tarvin täydellisen uudistuksen!!! Mä haluan... HALUAN.. haluan!

Mistä sen saa? Huohh.. taidan aloittaa ensin käymällä läpi koko varaston. Ja edetä

suunnitelmallisesti. Käyttöön - kiertoon - roskiin. Is that my plan? YES!

Tanskassa käydessäni käyn aina muutamassa vaatekaupassa: kirpparit, Noa
Noa, Signal, UNO ja paikalliset marketit. Löydöt teen halpiskaupoista,
melkein aina. En vaan raaski. Paitsi viime kesänä PITI ostaa elämäni
kallein tunika, valkoinen, ystävän polttareihin ja se on jo nyt ihan nuh-
juinen. Harmittaa. Ja mitä opin? Ettei kannata maksaa n.80 euroa yhdestä
tunikasta. Ei. Taidan jatkaa mälsää halpislinjaa. Halpis-minä.

*

Tänään:

Ihan uskomatonta, huhtikuu jo! 

Odottanut lumen sulamista.

Olen maalannut seiniä!

Miettinyt rempan edistymistä.

Laittanut ruokaa.

Leikkinyt tytsyn kanssa.

Pyykkäillyt.

Ollut itsekseen.

Roikkunut netissä.

Supistellut.

Aika mälsä, mutta ihan ok päivä.

*

Ihan uskomatonta!

Päivä kotona tytsyn kanssa ja jo toinen postaus! Tytsy on piirtänyt 

suurimman osan päivästä ja ollut pikku-apulainen. "Tuo äidille sitä, 

ojenna tätä, auta tossa..!" Reipas tyttö, joka odottaa maltillisesti aikaa, 

kun äiti pystyy taas tekemään juttuja (juoksemaan, pyöräilemään, 

tekemään pihahommia ja tanssahtelemaan yhdessä tytsyn kanssa).

Tunnekuohuja ja ajateltavaa, näpyttelyjä ja puheluita... Kyllä tapahtuu,

ympärillä ja elämä näyttää ääripäitä ihanuuksia ja kamaluuksia ja paljon

muutakin. Asiat ei ole mustavalkoisia, eikä ymmärrettävissä (niin usein!).

Usein ne vaan tapahtuu ja niiden kanssa taistellaan, jokainen omalla tavallaan.

Kunpa jokaisella osapuolella säilyisi positiivisuus ja se voima, mikä vie

eteenpäin ja oikeaan suuntaan. Kyllä on ympäripyöreätä ajatuksenjuoksua

ja jokainen tulkitsee sen omalla tavallaan. Blaahh, kunpa voisi.. kunpa voisi

tehdä enemmän, muuttaa asioita, ymmärtää ja antaa..

MUTTA,

Katsokaa, mitä posteljooni toi! 

IHANUUS!   

Ja kyllä, itku tuli (taas!).

Olen kiitollinen tuesta ja lämmöstä, mitä olen saanut osakseni tämän

tunnekuohuisen odotuksen aikana. Jokainen lämmin ajatus ja tuki tuntuu

niin hyvälle! Blogistanian väki on yllättänyt minut jo niin moneen kertaan.

KIITOS, jokaiselle asianomaiselle! Olette ihania ja jaatte ja annatte just sitä

positiivista energiaa ja tukea! Pakko kertoa hassu yhteensattuma ns. tuntematto-

mista 'blogiystävistä' ja minusta..  Olen siis päässyt tutustumaan muutamaan  

bloggaajaan ja posti on tuonut toisinaan mitä ihmeellisimpiä ihanuuksia. Sähkö-

postit, kirjeet, kortit ja tekstarit ovat kulkeneet vaikken kasvotusten ole tavannut-

kaan. Ihanaa ja jännittävääkin. (Hihh, tiedän että kohta kertomani naurattaa ainakin

kahta blogini lukijaa..hihhh!!) Posti toi pehmoisen ihanuuden tänään. Ennenkuin

avasin, mietin et ohh..kuka, mitä, hähh?!? Avasin paketin varovasti ja mietin lähettä-

jäksi yhtä, hetken päästä kävi epäilyttämään. Luin kirjeen, aavistinkin toiseksi ja 

hoksasin lähettäjän.. MUTTA tilanne siis se, että olen saanut ihastuttavaa postia 

lyhyehkön ajan sisällä kahdelta eri henkilöltä, joilla on sama etunimi, sama paik-

kakunta ja jokseenkin samantyylisiä ajatuksia. Teissä ihanissa ihmisissähän voisi

jopa mennä sekaisin! Hihh..hassua. Blogistaniassa siis on vaan hyvin monta hyvin

ihastuttavaa ihmistä, jotka haluavat ilahduttaa aidosti toisia. Wow! Olen löytänyt

siis todellisia aarteita täältäkin. Olen onnekas ja kiitollinen jokaisesta ystävästä, 

ns. virtuaaliystävästä, rakkaasta ja jopa niistä muuten vaan mukavista vastaan-

tulijoista. Ja jos mä kuulostan jeesustelevalta, menkööt sekin raskauden piikkiin!

ps. 

Melkoista 

lässytystä, 

hehh......

Tunnekuohua ja myrskyä (päässä ja sydämessä)

Nonniiin.. Tässä ollaan, ei missään synnytyslaitoksella tms.. Hahah, mitä minä hölömö luulinkaan...  No jokatapauksessa, kaikki ok ellei jopa hyvin vaikka tuskaisestikin. Hypätäänpäs maanantaihin, tiistaihin ja keskiviikkoon!

Ohjelmassa oli: 

• Äitiysklinikalla käynti.
• Lastenklinikalla kirurgin tapaaminen
• Magneettikuvaus
• Neuvola

Lastenklinikalla tapasimme kirurgin, jonka hommaksi tuli suunnitella kanssamme tulevan pojumme ccam leikkausta ja sen ajankohtaa. Samalla lääkäri ei unohtanut mainita että ccam ei välttämättä olekaan se diagnoosi, vaan yksi vaihtoehto vaan - voipi siis olla pahempaakin. 3kk ajan meille on kerrottu VAIN ccam:ista ja sen kehityksestä. Viimeksi vielä 3-viikkoa sitten kasvain oli läpimitaltaan noin 3cm. Kirurgi kirjoitti lähetteen magneettikuvaukseen (seuraavalle päivälle), jonka jälkeen vasta tarkempaa tietoa.

Mietimme mahdollisesti yöksi Helsinkiin jäämistä.

Äitiysklinikalla jutellessaan tämä palleroinen käy itkemään ja ilmaisee ettei jaksa enää. Supistukset ja kipuilut jokapäiväistä tuskaa. Lääkäri ehdottaa mahdollisuutta jäädä osastolle odottamaan huomista magneettikuvausta ja seurantaan. Rauhoituin. Taas ultrattiin ja ultrattiin ja ultrattiin -> löytämättä merkkiäkään kasvaimesta. Toisen lääkärin konsultaatio, sama tulos. Uhh, sitä myllerrystä päässä. Eli 2 lääkärin arviot: JOKO vauvan runsaat liikkeet estävät kasvaimen näkyvyyden, mikä kuulemma hyvin epätodennäköistä (?!?), TAI kasvain kutistunut huomattavasti, TAI hävinnyt kokonaan! JOO, HÄVINNYT KOKONAAN!!!???!!??!!?? Niinkuin aiemmin mainitsin, 3-viikkoa sitten kasvain oli läpimitaltaan 3cm!! Lääkäri ihmeissään, minä vielä enemmän. En tiedä iloitako vai itkeä? Tai uskallanko edes kumpaakaan? Istuimme tovin hiljaisessa autossa ja iso itku tuli taas. Romahdus. Ilo ja suru sekaisin. Pakko oli päästä kotiin, omaan petiin.

Seuraavan päivän magneettikuvaukseen menoa odotimme 2 tuntia. Uhh. Samalla ultrattiin taas - ei mitään! Mitään ei näkynyt taaskaan! Lääkäri jopa ihmetteli, kuka ja milloin meille moinen diagnoosi annettu. Magneettikuvaus oli ahdistava. En meinannut mahtua ison masuni kanssa koneeseen ja paniikinomainen kauhu ahtaassa putkessa kamalaa. Pyysin lääkäriltä edes pientä arviota tuloksesta, ettei millään pystyisi odottamaan seuraavan maanantain kirurgin soittoaikaa. Lääkäri sanoi poikamme keuhojen olevan erinomaiset, eikä pikaisesti katsottuna siellä ole minkäänlaista löydöstä! Uhh, sitä ihmetystä.. Ovella törmäsin kirurgiin joka heti kysyi kuulumisiamme. Oli iloinen ja ihmeissään ja ottaa ma:na yhteyttä. Mutta sanoi: Ihmeitä tapahtuu! Toivokaamme sitä.

Keskiviikon neuvolankäynnillä kävimme läpi tunnekuohua ja myllerrystä ja kestääkö pää.. 

Yhteenveto:

UHH! Onnea, pelkoa, ääripäitä. Voimakkaat supistukset ja kipuilut. Melkein 3 kiloinen ukkeli siellä masussa lyllertää ja kaikki näyttää olevan hyvin! En uskalla ihan iloita, mutta lääkärin soittoaikaa odotellaan ja kovasti.

Eli tässä tämä äityli nyt vaan on ja odottelee, että jotain tapahtuu...

 

 

Ai miten kuvat liittyy postaukseen?

No ei mitenkään!

Sunny sunday

 Ja mitenköhän kuvat liittyvät tähän päivään? No ei mitenkään.

*  *  *

Tulin tyhjentämään kameran. Jäin jumiin koneelle. Tulin lataamaan I Podiin musaa. Jäin jumiin koneelle.

Tytsy on käynyt aamupäivällä katsomassa muodostelmaluistelua mummunsa kanssa. Nyt piirtää kilometritolkulla tuotoksia.  Mies on lautailemassa kaverinsa kanssa. Minä olen kotona, taas ja edelleen ja vieläkin.

'Dyykkaus' (No melkein)

Ahh, mikä ihana kamala sana. Sen ymmärtää vain toinen dyykkaaja ja/tai romuhamstraaja. Toiset varmaan halveksuukin. Heh. Viime viikolla mies pyysi seuraksi jäteasemalle, kun rempparoskia oli taas kerääntynyt peräkärryllinen. Sielä minä autossa nökötin, kun mies kantoi roskia yhteen, toiseen ja kolmanteen niinsanottuun oikeaan paikkaan. Se on tarkka niistä. Minä huomasin nuoren pojun (ok-ok, miehen) kantamassa lyhtyä metallikasaan. Sitten tuli toinen - amppeli. Sanoin miehelle, että kävisi hakemassa tuon, maalaan ne mustaksi..  :D Mies haki ja pisti nopsaa takapenkille. Hetken kuluttua poju raahasi (SIIS työnsi) polkupyörää, sanoin taas miehelle, et hei..kato.. Ja se haki täysin ehjän polkupyörän, jossa pumppu ja avaimetkin tallessa. Hetken kuluttua se mun oma mies tonki jo ns puurojulavaa ja nosti sieltä 2 vanhaa laatikkoa ja katsoi minuun. Ei tarvinnut edes sanoa mitään, mies pisti laatikot hymyillen takapaksiin. Myöhemmin autossa sanoi, et olen tartuttanut dyykkaustaudin siihen. Hahaaa!!  Mä sanoin siihen, että tuo on melkein verrattavissa myymälävarkauteen. ÄÄK! :D Samalla reissulla ajattelin vaihtaa työpaikkaa -> jäteaseman työntekijäksi.. Mies kauhisteli ja sanoi EI! Ajatella, mitlä meidän koti näyttäisi! Sanoin et ihanalle, industrial tyyliselle. Siellä oli nimittäin NIIN ihanaa rautahyllyä ja muuta..Samalla tuli jutusteltua jäteaseman työntekijän kotitilanteesta, jossa vaimo jo "hieman kireänä" miehen löydöistä. Minä ehdotin jäteaseman myymälän perustamista.. Ei kuulemma ole mahdollista. Mnjaa. Laatikot, lyhty, amppeli ja polkupyörä odottavat duunausta (=kamala sana!), ja rojut ei tästä talosta lopu.

Täällä tyhjennettiin eilen eteinen. Kaaos olkkarin puolella kasvoi taas. Uuhh. Monta huonekalua pitäisi mitata ja kantaa yläkertaan testattavaski tytsyn huoneeseen. Saispa siitä ihanan huvikumpumaisen huoneen! No saa, kestää vaan hieman, eiks niin..

Ihanaa sunnuntaita ja vielä 

aurinkoisempaa alkavaa viikkoa!

Tonnikaupalla positiivista energiaa, 

pieniä iloja ja voimaa sulle ja mulle!

ps.   Huomenna lähtee pakattu 

sairaalalaukku mukaan Helsinkiin. 

JOS kävis säkä... Jännittää vähän.

Yöllä olo oli nimittäin NIIN tuskaisa.

34:s viikko odotusta

Uhh, miten tunnekuohuinen viikonloppu. Olen herkkä ja hyvin tunteellinen, olen VIELÄ herkempi tässä olotilassa. Se on huomattu tänä viikonloppuna.  Ai, eihän se ole vielä ohikaan..

Ollaan muisteltu menneitä ja mietitty tulevaa. Itketty ja vähän naurettukin. Piirretty roppakaupalla tyttöjä tusseilla. Oltu luisteluharkoissa jalat ristissä ja ihailtu uutta eteisen kattoa. Asennettu ruokapöydälle lasi, minkä alle muistoja piirustuksia, kortteja, valokuvia... On mitä tehdä, kun syö..) Luettu sisustuslehtiä, blogeja ja katseltu telkkua. Ja ai niin...ggrr, kirottu lumisadetta!

Ähh, turhista turhin postaus, ensi kerralla toivottavasti parempi.

Makkarissa hengailua

Välineet: Pikku-kannettava (uskollinen ystäväni), kuppi maitokahvia, hapankorput
Olo/ mieli: Supisteluja, runsasta liikettä masussa, hiljainen
Plussat: Valo kattoikkunasta, eiliset iloiset vauva-uutiset
Miinukset: Ei ehtinyt vastata  puhelimeen,  sotkuisuus kotona, bloggeri ei päivity, vastakommentit tekemättä, kynnet
Raskaus: 33+6
Päivän "ohjelma": lepoa-lepoa-lepoa, vaatteet kaappiin uusille hengareille, lääkärissä käynti

En kuuntele nykyään paljoakaan radiota tai musiikkia. Telkunkin suljen useammin. Taisi tulla yliannostus. Netissä kyllä roikun, vaikken mitään järkevää saa siellä aikaisekseen.  Hengailen hiljaisuudessa ja se tuntuu joskus niin hyvälle.

Ajattelin käydä suunnittelemaan 'We have so many reasons to celebrate' pihajuhlia.  Tiedän, moni asia voi mennä mönkään, eikä todellakaan tiedä milloin moisia voisi juhlia. Mutta, kyllähän ne nyt jossain vaiheessa jotenkin voisi olla ajankohtaisia? Olkoon vaikka sitten ensi talvena.

Ensi viikolla on taas naisten- ja lastenklinikalla käynti. Tapaamme kirurgin ja suunnittelemme (?!?) synnytystä. Tiedämme taas lisää. Siihen ast ollaan tooooooosi hissukseen (lue: tullaan hulluksi ja inhotaan sanoja olla hissukseen, ottaa rauhallisesti, levätään tms...) Jumaliste, kun riehututtaa ja juoksututtaa!

Valoisaa tiistaita!

Meet our new "baby" - THE bedroom

 So small. 

So little colors (=boring?). 

So IKEA (Oh God!).

So unfinished (Few lists, electricity+lamp, 

painting arround the little window, 

buying pillows + bed cover).

So lovely. 

So proud.

Finally!

And please don't ask, where we 

are going to put the baby bed..

Lisäys: tiistaina..

MIKSEI TÄÄ PÄIVITY???