6 kuukautta sitten...

...tapasin pojuni ensi kerran. Kaikki oli uutta ja myllertävää.

Tutustuimme ja rakastuimme. Hän on NIIN yksi meistä -

meidän perheestä. Luulin, että kun äitiys on koettu jo ker-

ran, sitä tietää mitä se on. Olin väärässä. Se on aina erilais-

ta, ainutlaatuista - ihanaa ja kamalaa. Ihanaa on se katse ja

suuri hymy aina heti herättyään aamulla ja 100 kertaa päiväs-

sä. Kamalaa on se murhe, huoli ja pelko, jos kaikki ei meni-

sikään hyvin. Hän on opettanut elämään just nyt. Se on opet-

telua vielä, mutta ollaan jo edistytty melkoisesti. Äidiksi tule-

minen on ihmeellistä. Olen onnekas, kun saan olla äiti. Ei, en

ole unohtanut sitä kipua ja tuskaa odotusaikana. Se on vaan

siellä takana - jemmassa muiden kokemusten kanssa. En

vaihtaisi pois! Vaikka joskus mietinkin, millaista olisi elää

ilman vanhemmuutta.. Tässä ollaan ja kaikella on tarkoituk-

sensa. Poikani, toivon elämääsi onnellisuutta, hyvää terveyt-

tä ja tasapainoa! Toivon, että teet hyvää ja tuot hyvän mielen

muille! Toivon... toivon... toivon, että kaikki menee hyvin.

*sniiff*

5.11.2011

Noah, 6 months

*---------------------------------------------------------------*

Tämä postaus on ajoitettu.
TAI piti olla, muttei toimmut... (6.11.2011)


Tähän aikaan pojumme

on ystäviemme hyvässä hoidossa
(joo, kyllä uskallamme jättää pojun hoitoon/ yökylään 6kk iässä)
ja me mieheni kanssa olemme jossain
(ei mulle vielä tietoa?!?) juhlistamassa mei-

dän 8-vuotta yhdessä oloa. Not bad, yeah?

Onnea meille ja onnea siule - pojumme!

*------------------------------------------------------------*