14.8.09

Tilanneraportti saamattomuudesta


Eilen iltakävelyllä bongasimme pallon. Mieheni huokaili syvään.
Kaipaa niitä aikoja kovasti, kun harrasti. Osallistui mm.
kuumailmapalloilun maailman mestaruuskilpailuihin Australiassa ja
vuosi taisi olla 2004... Joskus vielä, hän sanoi...



Oihh, ihanat naapurit toivat herkkuja!!!



Kesän alennuksista kesätossut..
Teki vain mieli...


**********

Reissusta tulosta on kulunut jo monta päivää. Kotona on ollut hyvä olla, mutta that's it.. En ole oikein mitään saanut aikaisekseen ja valmistautunut henkisesti huomiseen työn alkuun. Eli kesäloma on FINITO ja tämä ohjaaja menee nuortensa luo monen viikon tauon jälkeen. Tauko oli tarpeellinen. Siinä välissä kerkesi tapahtua monenmoista, josta olen jo kirjoitellut, häiden valmistelua, itse häät, ystävien ja sukulaisten jälleen näkeminen, Kroatian matka (mistä ei juurikaan ole ollut puhetta), tukka lähti.. Sulateltavaa on ollut, siksi ehkä pieni saamattomuus jakso tähän loman loppuun. Tekemättömia juttuja vaikka kuinka, mutta...

En ole saanut virallisia hääkuvia vielä kuvaajilta, siksi vain muutaman kuvan julkaissut, itse toivon kuitenkin saavani ne jo ensi viikolla ja toivon myös jakavani kanssanne kuvia ainakin joistain yksityiskohdista ja kyllästytän teidät jokaikisen! :D

Sitten on vuorossa kroatian bongailut - talot, ovet, ikkunat, ruoat... :D

Nyt jatkan saamattomuuspäivää. Iloista sellaista sullekin!

********

No comments: