Tammikuu oli hankala, ikävä, kylmä ja... no paljon muutakin. Ja silti NIIN kaunis. Nyt on helmikuu, jos joku ei sattunut tietämään, tai pääsi unohtumaan.
Tänään on kolattu lunta kahteen otteeseen. Käyty kelkalla tytsyn kanssa hammaslääkärissä, tavallisella lääkärillä ja labrakokeissa. Nukuttu pitkät päiväunet ja menty pallokerhoon. Sielä friikattu ja salaa hiljaa toivottu, että kunpa mun tyttöni olisi se reipas, mut ei. Tänään ei palloiltu, tänään huudettiin ja kiukuteltiin. Nyt ovat loput perheestä sukuloimassa ja tämä äityli ei jaksanut ja pystynyt. Sen sijaan kolasin lunta, katsoin dokumenttia
'Doctors without bourders' ja kaipasin taas kerran maailmalle. Söin keittoa ja näpyttelin mälsää tekstiä, enkä oikein edes tajua miksi ja kenelle. Jumittavaa eloa.
Lauantai oli hyvä päivä. Mummo, äiti ja tytsy yhdessä matkalla. Tytsy sai
Disney on ice liput lahjaksi ja nyt se tuli nähtyä. 4-vuotias nautti täydestä sydämestä. Äitikin nautti, muttei ihan täydestä sydämestä. Äiti nautti siitä että tytyn ilo oli suurta, luistelijat taidokkaita ja siitä että seura oli mitä mainioin.
Shown jälkeen kyläilimme sukulaistädin luona. Jälleennäkeminen oli iloinen, vaikka kyyneleitäkin valui.. Voi että, miten harvoin nykyään ollaankaan tekemisissään sukulaisten kanssa.. Koko päivän henkilökohtainen kohokohta oli paluumatka. Tytsy nukahti takapenkillä ja minä ja äitini päästiin vihdoinkin keskeustelemaan ilman häiriöitä (jos huonoa ajokeliä ei siihen lasketa). Naurettiin, itkettiin, pohdittiin ja kovin hyvä mieli jäi. Mulla on paras mahdollinen äiti, joka on mun paras ystävä. En tykkää laittaa ystäviä paremmuusjärjestykseen, mutta...
Nautin hetken rauhasta ja yksinolosta. Näin tänään, alavireistä "hieman". Pahoittelut. Mutta tämä kun onkin elämänmakuinen blogi ja tämä on elämääni just nyt ja näin.
Loppu.
