27.9.10

Arvonta

Tämä Tanskasta reissannut hassu lintunen lentää 
mielellään jonkun kotiin. On siis arvonnan aika.


Osallistu arvontaan!

Sana on vapaa.

  1. Osallistu 1:llä arvalla jättämällä kommentti.
  2. Osallistu 2:lla arvalla liittymällä/ olemalla jo lukija.
  3. Osallistu 3:lla arvalla linkittämällä omassa blogissasi.
  4. Ilmoita kuinka monella arvalla osallistut.
  5. Arvonta suoritetaan 8.10 klo 12:00


PS. Voin jo paljon paremmin, 
mutta hissukseen mennään..  :-)
Kiitos kommenteista ja 
kannustuksista!

21.9.10

Heipat täältä hissukseen eläjältä. Tämä ei ole kai ikinä katsonut telkkua niin paljon ja köllötellyt sohvalla kuin viime viikon aikana. Elävien kirjoissa ollaan, mutta kippurassa. Prisma-reissu eilen tuntui ja kovasti. Tänään otettiin masustani 22 klipsua pois. Kirpaisi. Antibioottikuuri on purrut hyvin ja tulehdusarvo laskenut normaaliin. Kävelin tänään vesisateessa tytsyn kanssa muskariin, ja n.200m matka oli melkoista taistelua. Uhh. PAKKO päästä liikkeelle!

Jotain jännittävääkin tapahtumassa. Huomenna saadaan remppasedältä tarjous makkarin rakentamisesta. Toivon NIIIIIIN, että homma lähtisi siitä pyörimään ja vielä tämän vuoden puolella meillä olisi valoisa makkari.

Tänään tuli puhelu Malawista, ihan hyvä sellainen. Kuulumisia vaan. Aina kun puhelua tai viestiä sieltä tulee, ensiksi on se pahin mielessä. Se pahin, että jollekin ystävistämme olisi tapahtunut jotain. Ei ollut tällä kertaa.  Onneksi!

Ohh, koti on kaaoksessa. Kunpa joku siivoaisi! Maljakoissa on kukkia, IHANIA! Ystäviltä ISO kimppu, minkä toi lähetti ja toipilas purskahti itkuun. Toisen jätti ystävä oven taakse, kun olin hetken poissa kotoa. Kolmannen kimpun toi mieheni, tosin kukat käski ostaa mieheni isä ja kasan lehtiä - tekemistä toipilaalle. Itkut tullut täs moneen kertaan, ihmiset huolehtivat. 

Kyl tästä selvitään, hissukseen vaan mennään..

Kiitos kommenteistanne!!!

17.9.10

kipua ja hissukseen

Kotona on hiljaista, mutta kotoisaa, sotkusta ja pölyistäkin. Kello tikittää. Tee höyryrää mukissa. Ulkona sataa ropisten. Olen väsynyt, väsynyt kipuun.. Mutta olen toiveikas, parempaan suuntaan ollaan menossa.


Nyt eleillään TOSI hissukseen kotona, 1kk sairasloma - avoleikkauspotilas. Lääkkeitä syödään ja ollaan vaan. En vaan osaa yhtään. Haluis sitä ja haluis tätä, siis touhuta - haravoida, imuroida, siivota ja järjestellä, askarrella ja...


Mutta olen silti onnekas, TOSI onnekas!



Sairaalassa näpyteltyä maanantaina:

Tasan viikko sitten alkoi helvetti-viikko, täys kipua, tuskaa ja odotusta. Huomenna pitäisi päästä kotiin. Elo täällä sairaalassa 5 ämmän kanssa samassa huoneessa on ollut melkoista, hiljaisuudessa maattu mutta jotenkin tosi lähellä kukin vuorotellen jaettu tuskamme. Olin viime viikon ma-ti:n sairaalassa sitten pääsin välillä kotiin. Mutta sitten tie vei taas keskiviikkona ensiavun kautta ja torstaina eteenpäin ambulanssikyydillä isompaan sairaalaan. Ohh, se kipu! Kipu on rumaa ja pelottavaa. Kipu vie voimat ja on niin tuskaisaa. Ja tää oli VAIN sappi! Nyt mahassa törröttää tikit ja ei paljoakaan vielä zumbailla. Pienikin liike siis tuskaisaa, kun kipupumppu otettu pois. Kokonainen sappi lähti tulehtuneena avoleikkauksella paikallisen Dr. Housen leikkaamana.

Meno leikkaukseen oli kuin elokuvissa. Mies oli juuri käymässä ja saatti leikkaussalin ovelle. Sovittiin että jos jotain mulle sattuisi lupasi pitää reggae bileet miun pyynnöstä. Hymyili ja sanoi rakastavansa (jännittyneenä). Ovet kolahtivat kiinni ja kärrit siirtyivät leikkaussalikäytävälle. Kaikista ovista vilkkui kirkas valo ja radio pauhasi. Hoitaja avasti ovet mun leikkaussaliin. Minut siirrettiin varovasti hyvin kapealle sängylle ja ne superkirkkaat leikkausvalot sytytettiin. Joitain valmisteluja ja kysymyksiä ja sitten naamari naamalle. Taustalla soi Juice ja iskelmäradio ja ”valot sammui”. Noin kolmen tunnin kuluttua heräsin.. Yks kipu oli poissa, mutta toinen tilalla.

KIPU.. Uhh! Sitä on niin monenmoista, rumaa ja siedettävää ja sit sitä toisenlaista. Edellinen viikko oli kamaluus. Jopa synnytyskivut, mitkä ei ollut lainkaan helpoimmasta päästä oli siedettävämmät. Ja ei uskois mun tätä sanoneen. Monenmoista tohtoria ja hoitajaa on tavattu. Pääpiirteittäin ihan ok, muutama aivan ihanan sympaattinenkin, MUTTA sitten on ne muutamat, joiden ei pitäisi olla ammatissaan. Kirurgisella osastolla, jossa ihmisillä oikeasti kovat kivut eikä kukaan sielä turhaan valittele tai ole ns. hankala. Huutoa sai, jos pyysi lisää helpotusta kipuun tai apua wc:ssa käyntiin. Tavaroita heitteli keskellä yötä jotta varmasti kaikki potilaat huomaisi että täti on NIIN kiireinen. Sitä varmasti olikin, mutta niin myös ne kanssasisaret muina öinä. Mun ois pitänyt valittaa. OLISI!! Olisi pitänyt puuttua, mutta ei ollut voimaa, ei sit yhtään.


Tunnelmallista viikonloppua! Täällä ollaan, kerätään voimia ja siis tosi hissukseen. Olo on heikko...

8.9.10

Malta



Lomasta on kulunut aikaa jo kuukausi. Maltalla piipahdus oli pikainen. 
Hetki kahden teki hyvää. Hotelli oli meille luksusta, turistimatkailu kun
on meille aika uutta vielä. Opettelemme siis vasta. Malta oli aurinkoinen 
ja lämmin. Päällimmäisenä jäi mieleen leppoisa meininki, hyvä ruoka ja 
palvelu, vanhat rakennukset sovussa uusien kanssa ja meri.. Olisin mielelläni
ollut pidempäänkin, vaikkei matkakohde päässytkään ns. lempparireissu-
kohteiden joukkoon. Onko Teillä sellaisia? Mikä/ mitkä?


ps. Kipeänä ei oikein jaksa, 
mutta matkamuistot piristävät kyllä.

Köhh ja sniiff ja puhh..

Monta vapaata peräkkäin. Voi, mitä kaikkea pitkikään tehdä! Koti kuntoon, opintoja, ulkoiluja, vierailuja  ja vieraita ja hilloa.. Paljon omenahilloa. Mutta ei. Vapaat  vietetään nyt hyvin hissukseen. EI riittänyt, että flunnsa vaati hoitoa, vaan maanantai iltana nukkumaan mennessä tuli se samanlainen kipu vatsassa kuin aiemminkin ollut. Lääke ei auttanut ja kipu vaan kasvoi. Ei auttanut muu kuin mennä ensiapuun. Sielä kipuilu paheni saamistani lääkkeistä huolimatta ja tämä täti päätettiin kuljettaa kipushokissa ambulanssilla isompaan sairaalaan.Päivä siellä vietettiin ja illalla tultiin kotiin. Nyt syödään lääkkeitä ja seurataan ettei kuumeilua tule..  Ei mene asiat aina ihan niin kun suunnitellaan. EI mene ei. Tällaisia vapaita täällä.

Ihanaa saada kukkia! 
Varsinkin auringonkukkia!!

3.9.10

Hassmark, NR2

Päivän sää oli harmaa ja sateinen. Ihmisiäkään ei juuri näkynyt. Ei tainnut olla mökkipäivä. Alueella asuu myös muutamia perheitä ympärivuoden. Voisin itsekin viettää eläkevuosia siellä.. (aikaistako vielä miettiä moisia?)

"Talohulluille", Hassmark, NR1


Vierailemme perheemme kanssa joka vuosi  Hassmarkin (Fyn/ Tanska) mökillä. Ihastuttava mökkikylä meren rannalla. Pikkuisia erivärisiä, uusia ja vanhoja taloja - ihastuttavia. Kävelyt rannalla on parasta ajanvietettä, eikä mökkiläisiä haittaa vaikka ikkunoista sisälle kurkitaan. Varsinkin ihan merenrannan mökit ovat isoineen ikkunoineen ja kävelypolku menee juuri ikkunoiden/terassien ja meren välistä.. 

Mökiton vilahtaneet ennenkin blogissani. Nyt tullee lissää ja blogini lukijaa Hebulbaa tervehtien!  :-) Ihanaa jakaa tämä hulluus!! Kunpa kehtaisi kuvata nïatä vielä paremmin, oikein ajalla. Nyt pika-klikkaukset..


ps. Jos jotakin kiinnostaa viihtyisän ja pienen 
mökin vuokraus kyseisestä paikasta, laita viestiä...

2.9.10

The last song

Kylmä. Kuuma. Kuume. Kurkkukipu. Päänsärky. Mahdoton yskä. Pyjama ja villasukat. Super esteettinen näky. Juuri sopiva fiilis katsoa toisen kerran tämä 'SNIIFFF' leffa. Näimme sen ensikerran joitain viikkoja sitten Maltalla. Leffateatteri oli täys nuoria tyttöjä, muutama poikaystävä mukana.. Ja sielä etupenkissä me vanhukset. Elokuvan lähestyessä loppua kuului jo selvästi itkua, Loppumusan käydessä soimaan ja valojen syttyessä näky oli melkoinen - punaisia silmiä, nenäliinoja, ISOJA kyyneleitä. Minullakin (ja se ei sitten ole todellakaan mikään yllätys). 

Mutta taas, kyllä itketti. Itseasiassa ei itkettänyt se tytön ja pojan välinen rakkaus, vaan se isi ja se ihastuttava pikkuveli... ja se musiikki. *sniiff*  Itseasiassa se kliseinen lässynlässyn rakkaustarina oli mitä oli ja rikas pojankloppi oli ärsyttäväkin.. Silti, silti se tuntui ja pisti kyyneleet valumaan. Samoin kuin teki samaisen hepun toinen leffa/kirja, 'The Notebook'..

Seventeen-year-old Veronica 'Ronnie' Miller's life was turned upside-down when her parents divorced and her father moved from New York City to Tybee Island, Georgia. Three years later, she remains angry and alienated from her parents, especially her father ...until her mother decides it would be in everyone's best interest if she spent the summer on Tybee Island with him. Ronnie's father, a former concert pianist and teacher, is living a quiet life in the beach town, immersed in creating a work of art that will become the centerpiece of a local church. The tale that unfolds is an unforgettable story about love in its myriad forms - first love, the love between parents and children - that demonstrates, as only a Nicholas Sparks novel can, the many ways that deeply felt relationships can break our hearts ...and heal them. 
 

The Last Song
Nicholas Sparks