22.10.12

Niin elämää



Ulkona paistaa ihanan kirkas syksyinen aurinko. Nuorimmainen tuhisee päiväunilla ja vanhempi piirtää huoneesaan - phuuuh, hiljaista. Kaunis maanantai!





Takana kiireisiä (ja monipuolisia) viikkoja: 
Kotiimme majoittui viime viikolla camerunilainen maalari, joka päivisin maalasi vapaaehtoisena ihastuttavia tuotoksia. Samaisen päivän illalla saapuivat mieheni perhe Tanskasta. Lämmin ja tunteellinen jälleennäkeminen jälleen. 

Työtunteja on ollut melkoisesti ja kahden päivän hopeasavikurssi. Se oli ihanaa! Käsillä tekeminen ja siihen tiettyyn työhön keskittyminen tekee hyvää. Kalliiksi tulisi jos harrastamaan ryhtyisin. Mutta helmikuussa menen jatkokurssille. Niin koukuttavaa se kuitenkin on.






Mietin myös keramiikkakurssia, viikottain. Säännöllinen harrastaminen on tähän asti ollut mahdotonta. Ne on juuri ne vuorotyön haitat, hyötyjäkin on monta. Enkä muutenkaan koe itse vuorotyötä raskaaksi, vaan huonosti järjestettyjä vuoroja, esimerkiksi pelkkiä iltavuoroja paljon putkeen. 

Aasin silta vuorotyöstä yleensäkin töihin - edessä on tulossa melkoinen muutos. Lopetan työt lastensuojelun parissa vuoden vaihteessa. Siiryn opintojen pariin. Irrottautuminen työpaikasta on menossa ja tunteet on pinnalla. Miten ne raskaaksikin koetut asiat tuntuvat nyt haikeilta. Mutta on aika mennä eteenpäin - sitähän minä olen halunnut! Edessä on kuitenkin myös kysymysmerkkejä ja tietämättömyyttä. Toivon kovasti että palikat asettuvat kohdalleen, unohtamatta ihania yllätyksiä ja odottamattomia jännittäviä hetkiä. Olen toiveikas ja positiivinen, uusi vuosi tulee olemaan NIIN erilainen.




Postissa tuli vihdoinkin toivomani synymäpäivälahjani - oma eames tuolini. Ihastuttava! Vielä 3 lisää, pliiiiis!

Lapset leikkivät koko viikonlopun eamesin laatikossa. Sitä kun ei saa nyt hävittää koskaan. Hyvin mahtuu tähän taloon, eiku lisää eameksia laatikoissaan! Sitten voi rakentaa vaikka kerrostalon!  ;)  


Edessä kiva viikko:
Vain yksi pitkä työvuoro ja loput päivät vapaita! Viikonloppuna menee lapset hoitoon ja me suuntaamme juhlistamaan 9-vuotta kestänyttä parisuhdetta. Matkakohde vielä yllätys miehelleni. Yllätämme toisemme joka syksy (Heh, ensi vuonna edessä 10-vuotta ja miehen vuoro...hihhihiiiii...) Toivon matkan olevan mukava breikki tähän arkeen. Koko syksy on mennyt vähän niin kuin ohitse, näkemällä toisiaan vain lennossa.

Edessä myöhemmin vielä isänpäivä ja miehen synttärit - sama hässäkkä JOKA loka-marraskuussa.  Tänä vuonna juhlistamme pienimuotoisesti.

Joulukin on mielessä. Eilen illalla väsäilin jo muutamia joulukortteja. Ne ei tosin kovin jouluisia ole. Lahjahankinnatkin jo mielessä, siihen palaan vielä.. Tänä vuonna vietämme joulun ko-to-na! Meille tulee sukulaisia Tanskasta ja täältä läheltä.. :-)

..Ei muuta nyt! Palataan!  
Enjoy!





3 comments:

JOnna said...

Voi mikä mieletön hyppy uuteen! Ja aivan upeita kuvia sulla syksystä! Tsemppiä, hyvää lomamatkaa ja ihanaa uuden odotusta :)

Teija said...

Voi hitsi, sulla siellä nyt tosiaan tapahtuu kaikkea! Onnea opiskelupaikasta ja onnea eamesista myös! :)) Meillä on samat hässäkät myös joka vuosi, miehen synttärit ja isänpäivät lähes putkeen. Aina se sama lahjojen miettiminen??

Ja toooosi kauniit tuotokset hopeasavikurssilta. Mun sormukseni ei kyllä oo yhtään noin kaunis! Ja toi lehti, wau!

Mukavaa viikkoa. Onkohan se vissiin luvannut jo luntakin loppuviikosta?

Anonymous said...

Hei pitkästä aikaa! Nautihan irtiotosta täysin siemauksin! Jännää! Millos korttitehdas aukea? Joulu on tullut vastaan myös kirpputoreilla ja viimeksi piti ostaa mukaan palapeli, jossa näkyy pukin saappaat kopin alta ku se on toaletissa ja lahjasäkki odottaa ulkopuolella. haha.. Kaikkea sitä. Mä olen näillänäkymin vuodenvaihteeseen lähihoitajana. Juurtunut en ole vielä mihinkään, vaan lumihiutaleen lailla leijailen. Terkkuja ja kaikkea hyvää!
-Pauliina