Tämä vuosi lähenee loppuaan. Edessä vielä muutama päivä pajalla ja sitten kohti joulun viettoa. Palaamme kuvioihin tammikuun puolella. Breikki tekee hyvää, vaikka tämä onkin ollut aikas mukavaa. Puodilla on ollut korvaamattomana apuna Ulla ja tilanne on ollut jopa aikas luksus. Vuodenvaihteesta jatketaan taas omalla jengillä, eli Ulfin kanssa kahden. Hommaa riittää ja moni kuvio vielä auki. Edessä toisen LITTLEBIT DESIGN korumalliston julkaisu ja mahdollisesti messut 3 maassa. Jännittää taas koko rumba. Nyt tosin jo vähän tietää/ ymmärtää, mitä se on. Eli pajalla valmistetaan jo seuraavaa sesonkia. LITTLEBIT korut ovat matkanneet ympäri Suomea noin 15 eri kauppaan, puotiin ja myymälään. On naputeltu ja väkerretty, putsattu ja pakattu ja sitten jännitetty... On ollut hassu tunne, kun tuttavat bongaavat koruja puodeista. Eli jos näet jossain LITTLEBIT design koruja, ne on valmistettu meidän pikku-pajassa.
Vaikka yritystoiminta korurintamalla on laajentunut melkoisesti (ANNI'S CREATIVE CORNERin puodin lisäksi), on tämä yrittäminen sellaista, ettei ihan pelkästään sillä vielä tule toimeen. Siksi teen toistakin duunia. Ja se onkin sitä mun "omaa alaa" (=yhteisöpedagogi). Olen tuntiopettajana kansalaisopistolla maahanmuuttaja ryhmälle. Olin onnekas, kun ihan sattumalta minulle tarjottiin työtä ja asiat vaan loksahtivat paikoilleen. Näin on tapahtunut koko tämän yrittäjyyden kanssa muutenkin. Kai sen näin sitten pitikin mennä?

Opetustyö on myöskin tällähetkellä joulutauolla. Lukuvuosi päättyi piparin ja pullan leivontaan kotitalousneuvojien ohjauksessa. Meillä oli oikein leppoisaa! :-) Ryhmässäni on kahdeksasta eri maasta tullutta alle 30-vuotiasta oppilasta. Melkoisen eri taustaisia nuoria, joilla jokaisella oma tarinansa kerrottavana. On ollut opettavaista ja antoisaa työtä.
Nyt palvellaan puodilla vielä viimeisiä jouluasiakkaita ja sitten breikki. Phuuh! Levätkää tekin hetki!
LEPPOISAA JOULUNAIKAA!
No comments:
Post a Comment