17.9.10

kipua ja hissukseen

Kotona on hiljaista, mutta kotoisaa, sotkusta ja pölyistäkin. Kello tikittää. Tee höyryrää mukissa. Ulkona sataa ropisten. Olen väsynyt, väsynyt kipuun.. Mutta olen toiveikas, parempaan suuntaan ollaan menossa.


Nyt eleillään TOSI hissukseen kotona, 1kk sairasloma - avoleikkauspotilas. Lääkkeitä syödään ja ollaan vaan. En vaan osaa yhtään. Haluis sitä ja haluis tätä, siis touhuta - haravoida, imuroida, siivota ja järjestellä, askarrella ja...


Mutta olen silti onnekas, TOSI onnekas!



Sairaalassa näpyteltyä maanantaina:

Tasan viikko sitten alkoi helvetti-viikko, täys kipua, tuskaa ja odotusta. Huomenna pitäisi päästä kotiin. Elo täällä sairaalassa 5 ämmän kanssa samassa huoneessa on ollut melkoista, hiljaisuudessa maattu mutta jotenkin tosi lähellä kukin vuorotellen jaettu tuskamme. Olin viime viikon ma-ti:n sairaalassa sitten pääsin välillä kotiin. Mutta sitten tie vei taas keskiviikkona ensiavun kautta ja torstaina eteenpäin ambulanssikyydillä isompaan sairaalaan. Ohh, se kipu! Kipu on rumaa ja pelottavaa. Kipu vie voimat ja on niin tuskaisaa. Ja tää oli VAIN sappi! Nyt mahassa törröttää tikit ja ei paljoakaan vielä zumbailla. Pienikin liike siis tuskaisaa, kun kipupumppu otettu pois. Kokonainen sappi lähti tulehtuneena avoleikkauksella paikallisen Dr. Housen leikkaamana.

Meno leikkaukseen oli kuin elokuvissa. Mies oli juuri käymässä ja saatti leikkaussalin ovelle. Sovittiin että jos jotain mulle sattuisi lupasi pitää reggae bileet miun pyynnöstä. Hymyili ja sanoi rakastavansa (jännittyneenä). Ovet kolahtivat kiinni ja kärrit siirtyivät leikkaussalikäytävälle. Kaikista ovista vilkkui kirkas valo ja radio pauhasi. Hoitaja avasti ovet mun leikkaussaliin. Minut siirrettiin varovasti hyvin kapealle sängylle ja ne superkirkkaat leikkausvalot sytytettiin. Joitain valmisteluja ja kysymyksiä ja sitten naamari naamalle. Taustalla soi Juice ja iskelmäradio ja ”valot sammui”. Noin kolmen tunnin kuluttua heräsin.. Yks kipu oli poissa, mutta toinen tilalla.

KIPU.. Uhh! Sitä on niin monenmoista, rumaa ja siedettävää ja sit sitä toisenlaista. Edellinen viikko oli kamaluus. Jopa synnytyskivut, mitkä ei ollut lainkaan helpoimmasta päästä oli siedettävämmät. Ja ei uskois mun tätä sanoneen. Monenmoista tohtoria ja hoitajaa on tavattu. Pääpiirteittäin ihan ok, muutama aivan ihanan sympaattinenkin, MUTTA sitten on ne muutamat, joiden ei pitäisi olla ammatissaan. Kirurgisella osastolla, jossa ihmisillä oikeasti kovat kivut eikä kukaan sielä turhaan valittele tai ole ns. hankala. Huutoa sai, jos pyysi lisää helpotusta kipuun tai apua wc:ssa käyntiin. Tavaroita heitteli keskellä yötä jotta varmasti kaikki potilaat huomaisi että täti on NIIN kiireinen. Sitä varmasti olikin, mutta niin myös ne kanssasisaret muina öinä. Mun ois pitänyt valittaa. OLISI!! Olisi pitänyt puuttua, mutta ei ollut voimaa, ei sit yhtään.


Tunnelmallista viikonloppua! Täällä ollaan, kerätään voimia ja siis tosi hissukseen. Olo on heikko...

16 comments:

Teija said...

Voi että sinuu pientä!! Kuulostipa kamalalta sun sairaalakertomus. Nyt lepoa ja kipulääkettä :)

.. Ja eikö sitä voi jälkeenpäinkin valittaa hoitajien käytöstä? Eipä siitä itse enää mitään hyödy, mutta toiset, tulevat potilaat?

viikonloppua kuitenkin :)

RuusuLiisa said...

Iso halaus sillai varovasti ja paranemista!

Anonymous said...

Kyllä vesi tuli silmään ku tätä luin. Enpä osannut odottaa tällaista, kun tulin blogi-kuulumisia katsomaan. Mutta.. se selvisi se kivun lähde ja se on poissa! Nyt ku vain jaksat toipua kaikesta kivusta ja kokemuksesta. Hirveä kokemus. Harmi kun tommoinen piti käydä läpi.

Kohta sä olet taas terve Anni ja niiin täynnä elämää!!!

Anonymous said...

Äsköinen oli sitten Pauliina ;)

Niina K said...

Hissukseeen, hissukseen.. Olen kuullut, et sappikipu on aivan hirveä. Onneksi pääsit pian leikattavaksi!! Paraneminen ottaa aikansa ja se lepääminen on tärkeää.. kyllä sää eherit huseeraan sitten taas myöhemmin!! :) Parantavia haleja täältä meiltä!

Nanna said...

Kääks, mitä mitä mitä? Mitä ihmettä on tapahtunut!

Kyllä sä nainen pian olet taas vedossa. Jos joku saa ihmisen toipumaan nopeasti, niin se on sairaala ;-)

Pia said...

Onneksi selvisi kivun syy ja toivottavasti kipu on pian poissa! Ikävä kokemus jää pelkäksi muistoksi. Jaksamista sinulle!!! Hali :D

Helena said...

Voi kauheeta! Paranemisia ja yritä nyt vaan levätä :)

Tuula said...

Voi että, kurjia kuulumisia :( Toivottelen voimia ja paranemista. Vaikka sattuu, niin parempaa kohti olet menossa, eiks niin!

Leikkauskipu on mulle tuttua, ja se tosiaan on kamalaa. Polttavaa, tykyttävää, kaiken peittävää... :/

Haleja!

Hebulba said...

Oih ja voih. :(
Lähes hengittämättä luin kertomustasi.

Pari vuotta kipukierteessä jatkuvan kivun päämajana olleena minulla taitaa olla jonkin moinen käsitys kivun monenmoisista kasvoista. On jäytävää, pistävää, kolotusta, vihlontaa, särkyä, viiltoa,tykytystä ja jyskytystä.

Onneksi pääsyyllinen kipuun on eliminoitu. Leikkauskivut ovat pirullisia, mutta onneksi ohimeneviä.

Nyt tarvitset aimo annoksen sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä, uskoa, toivoa ja paljon voimia.
Kaikkea sitä on tulossa täältä käärittynä kauniiseen kääreeseen. Oikein rusettihäkkyränkin väkerin paketin päälle :)

Hissukseen olostakin voi oppia nauttimaan. Ja uskotko, että joksus voit jopa kaivata menneitä, mahdollisuutta mennä ja olla hissukseen.

Voimia!

Unknown said...

Kiitos jokaikisellä... kyllä jo tällä kannustuksella olo parani..

Olette ihania!

Nonna said...

Hui, täällä minä valittelen, kun flunssa ei mene ohi. Pienet on mun huolet! Kovasti tsemppiterkkuja! Suunta on ylöspäin! Kohta jaksat varmaan napata kutimen käteen! =)

ps. Vai että reggae-bileet... Meidän häissä soitti reggae-bändi!

aini said...

Voi kovasti voimia! Ja parane pian:)

anrinko said...

Tiedän tuon kivun. Sitä kamalampaa en ole koskaan kokenut!
Mulla se ei päättynyt viikossa. Mut pistettiin leikkausjonoon. 6kk mä kärsin noista kohtauksista, pelosta milloin kohtaus tulee. Ensiavussa olin useita kertoja, ja aina kolmen lapsen kanssa. Sairaalassakin kävin kolmen päivän reissulla. Odottivat...odottivat että mun elämä muuttui helvetiksi! Eka paha kohtaus oli elokuussa, mut leikattiin vasta maaliskuun puolivälissä.
Ja siitä leikkauksesta voisinkin sit kirjoittaa kirjan...mikään ei mennyt kuten piti. 2pv sijaan olin sisällä 2 viikkoa. Menetin 1,5 litraa verta, sisäinen verenvuoto. Maksa-arvot nousi huimiin lukemiin, verenpaineet romahti. Tuntui että kuolen...ja lähellä se taisi ollakin. Ja se kipu, ne kohtaukset tuli takas hurjana! Yksi ISO kivi oli lipsahtanut tiehyisiin ja se poistettiin Hesassa.
Veri imettiin putkella kyljestä vuorokauden ajan. Kipu, se kipu kun putki laitettiin oli PAHEMPAA kun yksikää noista tajun vievistä sappikohtauksista.
Nyt on 1,5vuotta tapahtuneesta. Itken edelleen kun ajattelen...trauma jäi.
Mutta olen onnellinen että sut hoidettiin paremmin!!!! Kipu hellittää leikkauksen jälkeen hiljalleen...

Unknown said...

Kiitos KAIKILLE kommenteista..
Anrinko, No UHH.. En valita enempää ja yhtään. Olet SISSI!

Heini said...

Lueskelin blogiasi pitkästä aikaa ja voi mitä koettelemuksia sulla on ollut! :( tuli ihan suruolo :´( toivottavasti vointisi on jo parempi ja kivut muisto vain. <3