Kotona

Kotia on laitettu koko ajan täs muun touhun ohessa. Edistystä tapahtuu ja tuntuu hyvälle - vihdoinkin. Kompromisseja tosin paljon. ISO kompromissi on eteisessä kököttävä valkoinen lastulevykaappi, mitä kamerani ei voi edes kuvata. Kaapin päällä on ihan sympaattinen kasa romua, mutta itse kaappi on sydäntäsärkevä kamaluus. Se joka minut TOSI onnelliseksi haluaa tehdä, tuo mulle vanhan ihasttutavan valkoisen  kaapin tai industrial meininkiä, ok??  :)

Entistä tytsyn huonetta, nykyistä ns. lastenhuonetta on yritetty laittaa laittamatta liikaa. Eli tarkoittaa sisustamista kaikella sillä, mille ei muualla talossa ole paikkaa, mutta mistä ei silti halua luopua. Alunperin oli tarkoitus maalata suurin osa huonekaluista valkoiseksi, mutta edelleen on kaikki maalaamatta ja huoneessa on leppoisan lapsellinen sekametelisoppa-kaaos.  Nyt ei ainakaan maalata...

 Nannan tekemät kärpässienet on IHANAT!! Päätyivät siis lastenhuoneeseen!  :)

Huoneen yhdellä seinällä on koko seinän pituinen sänky/ sohvasysteemi, matalammassa osassa siis. Tytsy nukkuu verhon takana omassa pesässä ja tykkää kovasti. Sängyn alla "varastossa" rojua ja lelusäilytystä. Myöhemmin sängyn toiseen päähään tulee pikkuveljen makuusoppi. Saa nähdä, toimiiko käytännössä, lasten ikäero kun on 5-vuotta!?!? Kokemuksia?

 Olohuoneessa luovuttiin siis kokonaan verhoista ja 

väriä tuotiin oranssin ja valkoisen yhdistelmään..

Mies haluaisi luopua viherkasveista, mä en. Niillä

on tunnearvoa! Ja se arvo on aikas...  :)

Ruokailutila toimi koko talven ns. varastona kun remppa aiheutti melkoista 

kaaosta. Ihanaa oli saada vihdoinkin huoneen lattia tyhjäksi. Piano tuli van-

hempieni kodista meille ja lamppu vaihdettiin, muuten huoneessa ei muutoksia.

Näin meillä nyt. Pian toivottavasti kuvia maalatuista 

rappusista ja eteisen valokuvaseinästä. Voipi viedä 

aikaa, tai sitten ei. Lämpöisiä päiviä teille!

..Vihdoinkin...

Näin se aika lentää. Uhh!  Tissittely meininki jatkuu. Vihdoinkin saavutettiin syntymäpaino, aika pikkuisia siis vielä ollaan. Äidin vointi koko ajan parempaan suuntaan ja kotiäitinä olo tuntuu aikas kivalle. Isompi lapsista (5-v tytsy) tuo murhetta käytöksellään. Ei ole helppoa olla isosisko, niin iso mutta pieni. Moinen uhma on nimittäin melkoista. 

 Tytsy kevätjuhlissaan. Ruskea ihastuttava ruutumekko oli jo valittu 

kevätjuhlavaatteeksi, mutta kun ystävän tuoma tyllihame olikin ihan

just se oikea..  Se PITI laittaa! Hih, melkoista vaaleanpunaista...  :-)

 Pojusta on vaikeaa ottaa kuvia. Hassua naaman vääntelyä ja irvistystä. 

Toivottavasti valokuvaajien ottamista kuvista tuli parempia..

Yöheräily väsyttää, tosin en valita. Joka yö on ainakin yksi 4h pätkä unta ja loput sitten pienemmissä pätkissä. Toissayönä poju nukkui 6h pätkän, johon sitten itse jo heräsin.. 

Alkanut viikko on kiireinen. Torstaina saapuvat vieraat Tanskasta ja lauantaina juhlistamme poikaamme muutaman sukulaisen ja ystävän kanssa. Se tarkoittaa minulle monen päivän emännöintiä, leipomista ja häsäämistä keittiössä. 

Viime viikonloppuna kävivät valokuvaajaystävät. Ottivat hassuja kuvia meistä. Odotan innolla jo näkeväni niitä. 

Nyt kakkujen tekoon.. Kotikuvia pian tiedossa kans...

Täällä eletään vauva-arkea. Hyvin kokonaisvaltaista tissittelyä. Paljon muuta ei ehdikkään. Yöt sujuvat vaihtelevasti ja lievä zombie-olo on juuri nyt. Just kun eilen kehuin 4h:n uniputkia. Viime yönä  heräilimme sitten enemmänkin.

Pojun tukkaan on  tullut rutkasti punertavaa pigmenttiä. Tukka, mikä oli ihan vaalean ruskea, on muuttumassa punertavaksi Tanska-tukaksi.. Hihhihhiii. Enää puuttuu vain se palmikkoneule ja sammarit, eiks niin?  ;)

Nimi asiaa on väännetty ja käännetty. Noah päätettiin etunimeksi muutama minuutti pojan syntymän jälkeen. Siltä se nyt vaan tuntui ja näytti. Pojan iskällä oli toinen nimi, josta sitten valitsimme sopivamman. Nimi oli jo mielessä esikoisen kohdalla, mutta tytsy syntyi. 

Nimi on kuitenkin hämmentänyt muutamia sukulaisiamme ja tuttujamme.. En  ymmärrä, miten ihmiset eivät voi olla hienovaraisia, vaikka eivät olisikaan asiasta samaa mieltä. Emme mekään pidä kaikkien nimivalinnoista, mutta en missään tapauksessa asiaa ilmaisisi asianomaisille.  Mieheni sanoi osuvasti: erään venäläistaustaisen henkilön mielipiteeseen: "Pahoittelumme, mutta meidän pojan nimeksi nyt ei vaan sovi Sergei.."  Ihmettelen myös, että miten ihmiset luulee, että heidän nimivalinnat on juuri ne oikeat.. Uhh. Jokainen omalla tavallaan, eiks niin? Jokainen ottaa huomioon myös sen oman taustan ja mieltymyksen.

NOAH (lausutaan NOOA), kirjoitusasuna kuitenkin tuo kansainvälinen versio perheemme taustoista ja elämäntilanteestamme johtuen. H:ta emme siis lausu (niinkuin enkuksi) emmekä toivo muidenkaan sitä lausuvan. Suomessa kuitenkin lausutaan, niinkuin kirjoitetaan, joten moni sen H:n sinne lausuu (= Nooah).. eli joudumme korjaamaan. Joudumme korjaamaan myös oman nimeni kohdalla, sekä tyttömme (Mona, 1:llä o:lla), sekä sukunimemme kohdalla virallisiin papereihin nyt ainakin...

Mutta sitten toinen juttu, NOAH-nimen eri muodot:

Kenen? Noahin vai Noah'n?

Kenelle? Noahille vai Noah'lle?  Jne.. 

Äitini kanssa (suomen kielen ja kielenkääntämisen ja tulkkauksen opettaja) asiaa selvitettäessä selvisi, että ensimmäinen vaihtoehto se oikea, toinen lähinnä tullut ulkomailta.. Mmm.. (?!?) Hankalaa (ko?) Olisiko kuitenkin pitänyt ottaa se helpompi vaihtoehto pojun nimeksi?  Joku varmasti luulee, että melkoista snobailua, kun ei voi antaa nimeä suomalaisittain ja helpommalla pääsisi. No heh, mehän ollaan niitä MAMUja eikä mikään meille ole yksinkertaista..  :P 

Pojan toisen nimen kohdalla olivat vaihtoehtoina mieheni äidin isoisän nimi tai mun isoisän nimi. Näyttääpi siltä, että mun isoisän nimeen päädymme. Vaikka ajatuksena molemmat pitivät enemmän siitä, että toisen lapsen toinen nimi toisen suvusta. Mut minkäs teet..  :) 

Hitsit, sitä korttien, kukkien ja lahjojen määrää. Uhh!    Kiittää suuresti!!!

No mitäs meille muuta? Meillä on tuulikaappi ja valmis.  Myöskin eteisen lattia. Rappusiin on asennettu kaide ja kilometritolkulla listoja. Enää ne rappuset (hious ja maalaus). Yeah! 

Olkkarin värikkäät halpsityynyt saapuivat ja jäivät meille.  Punaista, mustaa, vihreää..  kivat.

That's it for now. Pahoittelut sekavuudesta. Kirjoittaminen jäi moneen kertaan kesken, eikä meinannut valmistua lainkaan. Nyt tisseilemään. Yeah!

Aurinkoa!

Exactly 1 week ago...

Tasan 1 viikko sitten olin tuskissani. Se oli... se oli jotain niin... sanoinkuvaamattoman kamalaa. Lopputulos kuitenkin sen arvoista - tiedän. Mietin vaan, miksei puhuta avoimemmin synnytyspelosta, kivuista, henkisestä tuskasta ja kaikista vaivoista, mitkä ovat ns normaaleja synnytyksen jälkeen?  Pitäisi...

Se siitä - synnytyksestä. Nyt toivutaan, fyysisesti ja henkisesti. Nyytti makaa vierelläni ja tuhisee. Ihana tunne! Ihanaa olla kotona! Ja hidas elämä tuntuu myöskin ihanalle (vielä...)! Täällä tisseillään hyvin kokonaisvaltaisesti. Nyt se on sitä vauvantuoksuista arkea. Koti on täynnä kukkia ja onnitteluja. Kiitos!!! Kiitos onnitteluista täällä blogin puolella (wow!!!) sekä muuallakin..  Emme ole todellakaan olleet yksin.

Tytsy oli valmistellut mummonsa kanssa kodin hienoksi koristein, kukkasin ja herkuin..  :-) Ihanat!!

Poju on tutkittu moneen otteeseen. Vielä edessä lastenklinikan keuhkospesialistilla käyntiä. Kaikki näyttää olevan paremmin kuin hyvin. Pieni pelko takaraivossa on kokoajan, mitä jos.. Sen kanssa harjoitellaan nyt elämistä. Olen enemmän kuin kiitollinen. Olen onnellinen.

Perhe tottuu pikkuhiljaa. Isosisko on ylpeä ja utelias, mutta huomaamme myös jotain muutosta hänen käytöksessään. On erilaista olla isosisko...

Poju on hyvin rauhallinen ja antaa meidän nukkua öisin ihan kivan pituisia pätkiä. Iskä on palanut töihin. Olkoon tämä hidas elämä antoisaa..  Tälläistä täällä.

Ihanaa toukokuuta teille!

ps. Olispa kiva bloggailla vielä uusista tyynyistä 

ja saamistani lahjoista. IIK! Vietinhän äitienpäivää 

sairaalassa...  :-) Siellä tarjottiin mansikkakakkua ja

kaikki äidit sai kortin. Söpöä muistamista sairaalan 

puolesta. Oma mies hengaili kanssani sairaalassa aa-

musta iltaan. On ollut ihana tuki. Pus-pus! No ollaan-

pa sitä nyt NIIN herkkiksiä...   *sniiff*                        

I'm new in the blogistan..

...Nyt...

Pieni bloggaus sairaalasta...

Nyt se on menoa se. Laskettu aika on käsillä. Lääkärintarkastuksen jälkeen päädyttiin siihen, että tämä äityli jää osastolle odottamaan synnytystä. Eli tässä uniikki ja ainutlaatuinen bloggaus suoraan sairaalaan hiljaisilta käytäviltä.

Käynnistetään lääkkeillä. Mies lähti vielä töihin/ kotiin ja aikaa saattaapi mennä - tänään, huomenna, ylihuomenna..  Tytsyllä tänään kaverisynttärit ja yöksi mummolaan.

Mieli - ok.
Voinit - ok.
Olo - iso..  :-)

..Että näin. See you, blogistania... I will miss you..  :-) 

Eikö vieläkään...?

..No ei, ei vieläkään!

Puhelin piippaa tekstaria. Puhelin soi. Facebookissa kysellään. 

Sähköpostiin tulee maileja. En ole yksin tässä odotuksessa. En ole.

Perhe ja lähisuku, ystävät, tuttavat ja kaverit, työkaverit..        (Kiitos!)

Mies sanoi, että käyttää onnenpaitaansa (sininen 6-vuotta vanha 

rugbypaita) kunnes poika syntyy. Kohta haisee jo hielle?  ;-) Heh!

Pian on taas lääkärissä käynti, jos sitten jo..? Mmm. Vappu meni

hyvin rauhallisesti, toisaalta mukavan leppoisasti oman perheen 

kanssa. Kesää on suunniteltu, Tanskassa käyntiä taas. Näin se me-

nee meillä monen maan- perheillä. Lomat kuluu jommankumman/

molempien kotimaissa sukuloimassa. Ihan mukavaa, varsinkin kun

sinne kaipaa jo. Toisaalta joskus on mukavaa myös mennä "pois",

lomalle jonnekin ihan muualle. Yritämme aina välillä sitäkin.  

Tänään 5-vuotias tytsymme pahoitti mielen, kun ei saanut syödä 

haluamaansa määrää pipareita ja ilmoitti, että muuttaa pois kotoa,

mummon luokse, jos me ei olla kilttejä sille. Ovet paukkuen ja it-

kien juoksi yläkerran huoneeseensa. Myöhemmin halittiin ja sovit-

tiin et jos ei muuttaisi kuitenkaan. Hymähdytti! Muistin yhtäkkiä

oman lapsuuden, ja ne uhkailuni. Kovin paljon meissä on samaa..

Nyt yritän nukkua... Hyviä vointeja sinne ja tänne! 

Reipasta ja positiivista mieltä! Kaikki menee hyvin!

*  *  *  *  *