Vietimme Tallinnassa 3 päivää, joista 2 ystäviemme kanssa. On jo tullut
tavaksi aina käydessämme tutustua johonkin persoonalliseen ravintolaan.
Vuorossa oli F-hoone. Ravintola sijaitsee Tallinnan rautatieaseman takana,
kävelymatkan päässä. Alue on ns. dodgy, teollisuusalueella entisessä tehdas-
rakennuksessa. Minä innostuin heti, kun kuulin tehdasalueesta ja industrial-
tyylistä. Ystävät taitavat tuntea minut hyvin?!? ;-)
Jostain syystä on pakko mainita, että menimme ravintolaan vasta klo 21:00, yhden
1-vuotiaan kanssa ja kolmen 6-vuotiaan kanssa. Kyllä, "hieman" myössä liiken-
teessä lasten kanssa, mutta uskokaa tai älkää, kukaan ei katsonut vinosti, tunnelma
oli tosi leppoisa, ravintoa ihan täysi, silti olematta häiritsevästi tungosta.
Isommat lapset juoksentelivat joko pihalla tai hauskassa leikkihuoneessa.
Lapsille oli mm. mahdollsita lainata puukenkiä.. :-)
Rakennus näytti oikein lupaavalta. Isot vihreät ruutu ikkunat,
Boheemi terassi, yrttejä betoniruukuissa ja hassun muotoinen
kasvihuone pihassa. Ja sisällä täy-del-linen sisustus!
Tiedän, kuvat ei ole hääppösiä, mutta ihanan näköistä, eikö?
Palvelu oli nopeaa, ruoka erinomaista ja hinnaltaan HALPAA!
Ruoassa käytetty runsaasti paikallisesti tuotettuja vihanneksia,
juurikkaita ja hedelmiä sekä marjoja.
NAM!
Mahtava ilta! Erinomainen valinta, mainio seura ja rakas Tallinna!
Suosittelen, jos kaipaat boheemia ympäristöä, aitoa industrial ympäristöä,
hyvää ja edullista ruokaa -> F hoone.
5 comments:
Hei mä oon ollut tuossa samaisessa ravintolassa viime reissulla! Ihan mielettömän upea paikka ja sopi myös kahvitteluun ;-).
Muuenkin olen ihastunut Tallinnaan, jos risteilylle lähtee niin mieluummin sinne kuin Tukholmaan!
Voih..taitaa tää perhe lähtee taas käymään 'etelässä' ;P
Voih..taitaa tää perhe lähtee taas käymään 'etelässä' ;P
Ihania kuvia jotka saa ainakin mun Tallinna kuumeen vaan nousemaan!
Matkakassaa pitää vaan vielä kartuttaa tovi jos toinenkin enne kun päästään rinsen kanssa reissuun!
Kiitos näistä kuvista ja tunnelmista muru! :)
Onni on rakkaat tutussavieraassa kaupungissa asuvat ystävät, jotka tietävät huippupaikkoja. Me likes. :)
Post a Comment