Asiat on hyvin. Nöyryys ja kiitollisuus. Vähän semmoinen olo, ettei kehtaa myöntää/ iloita että asiat on hyvin. Mitä jos se häviääkin yhtäkkiä? Joku ihmeellinen positiivisuus menossa, vaikka TOSI monessa asiassa on paranneltavaa, silti on hyvä. Onneksi näin.
Meidän viikonloput kuluu nopsaa, enimmäkseen pajalla. Eilen oli aikas leppoisaa kun mieheni kanssa väkerreltiin, molemmat omaa juttuaan. Oli ihanan yksinkertaisen hyvä olla. Minusta on aikas kiva, kun se on innostunut touhuamaan siellä - yhdessä.
Meillä kävi kavereita kylässä. Laitoin ISON lasagnen ja salaattia. Yksinkertaista, vähän kiirreessä tehtyä, mutta silti - hyvää. Tärkeintä oli se yhdessäolo. Ei ole kiva huomata myöhemmin, että ruuhkavuodet meni ja kavereita ehti näkemään vain noin ja noin vähän... (Milloin me ollaan nähty/rupateltu kunnolla viimeksi?)
Koti on retuperällä ja mälsä. Odottaa uutta kaappia korjauksesta. Tanskan vaarin vanha kaappi muutti Tanskasta meille ja meni AMK:lle korjaukseen. Toivottavasti siitä tulee kiva. Toivottavasti se läytää arvoisensa ja kivan paikan meidän kotoota. Paikka on vielä "vähän" hakusessa, mmm... Toivottavatsi siitä tulee jonkunlainen "wow!" -fiilis. (Ja sit se ei kuitenkaan sovi ja blaahh.. HEI, eku mähän olin positiivinen! Pistetään sopimaan!)
Jouluksi ostamani harsokukat ovat vieläkin korkeassa kapeassa lasimaljakossa. Ehdottomasti paras tämän joulun (jo menneen, tiedän!) koriste. Yksinkertaisen herkkä ja silti näkyvä, kun olivat niiiin korkeassa maljassa. Nyt ne ovat jo ihan kuivuneet. Piäsiköhän nippu spreijata vaikka keltaiseksi?
Listaa-listaa-listaa. Sillä saan jotenkin arjen pysymään kasassa. Muisti pätkii ja unohtelen asioita. Kirjoitan listoja. Keltaisessa repussa raahaan mukana kalenteria, muistivihkoa, kameraa ja tablettia - melkein KOKO ajan. Huomaan olevani usein tilanteessa, jossa tuleekin muutos ja pitääkin olla jo menossa toisessa paikkaa. No ratkaisu siihen sitten on, että "kaikki" välttämätön on mukana.
Kivoja juttuja:
-Tytsyn kanssa pian 'Disney on Ice' VIP paikoilla!
-Uusia matskuja väkertelyyn
-Uusia matskuja väkertelyyn
-Pakko sanoa...mieheni. Ette sit kerro sille! ;)
Have a HAPPY week!
2 comments:
Mulle tuli tästä postauksesta hyvä mieli. :) Katselin ympärilleni ja totesin että aika hyvin on asiat itsellänikin (vaikka tosiaan monessa asiassa jotain paranneltavaa jne). Kiitos! :)
LAURA
Kiitos, no ihana kuulla! No niinpä hyvin on asiat, kun perusjutut ok..
:) Iloa siule!
Post a Comment