4.5.09

Ajatuksia juoksuista, arjesta ja menneestä...



Olen ylpeä! Olen jaksanut ja päässyt juoksulenkeillä melkein joka toinen päivä. Tuntuu hyvälle. Vuosi sitten en jaksannut juosta yhen biisin vertaakaan (n.4min), nyt juoksen n.50min hyvällä mielellä. Ihanaa nähdä/ kokea muutos. Ei musta mitään super-urheilijaa saa tekemälläkään, mutta olen luvannut istelleni, että sen ajan revin jostain. Onneksi mies on kannustanut.. Kiitän ja kumarran!

Ensimmäiset 10 minuuttia juoksulenkistä tuntuu väsyttävältä, sitten fiilis muuttuu täysin. Mä vaan tykkään! Mietin omia asioita, unelmoin... katselen ihmisten pihoja ja muutenkin ihmisiä. Kun lenkkeilin vakioreittiä, vastaan tuli usein samoja ihmisiä. Hih! En tarvitse superhienoja välineitä, mutta tarvin musan. En jaksa kuunella omaa hengitystä ja haluan reippaan rytmin... Punaiset juoksukengät tuntuvat jo mukaville. Juoksutakki+ "housut" käyvät jo kuumiksi.. En ole mikään välineurheilija, mutta olisi kivaa jos/kun olisi mukavan näköiset ja -tuntuiset lenkkivaatteet. Nykyiset menee vielä ennen helteitä...

Mieheni isän vaimo juoksee vuosittain maratooneja. Respect! Nainen on yli 50-vuotias... JOS joskus siihen pystyn/kykenen, niin.... Mut tätä jatkan, ihan omaa tahtiin.. niin kauan kun tuntuu hyvälle. Joskus olen ajatellut että olisi ihanaa kun olisi lenkkikaveri, mut toisaalta olisi järjetöntä lenkkeillä yhdessä, musan soidessa korvissa -> yksin juokseminen on sitä OMAA aikaa. MUTTA Naisten kymppiin (6.6, Kouvolassa!) jos/kun joku lähtee mukaan, tyttökaveri etsinnässä!!!

juoksut viime viikolla:
  • 23.4 5km (vakioreitti)
  • 26.4 7km (pidennetty uusi reitti)
  • 28.4. 8km (aikasempi reitti vielä pidennettynä)
  • 1.5. 7km (vanhempieni kotoota omaan kotiin)
  • 3.5. 7km (vanhempieni kotoota omaan kotiin)
yritän kirjata ylös, jotta motivaatio säilyisi..

Edessä on kouluviikko. Uhh, niitä rästihommia. olen tietoisetsi päättänyt etten stressaa...vaikka kyllä ne sielä nakertaa koko ajan. Hommaa on paljon. Tällä viikolla kuitenkin viimeinen kevään lähijakso. Uhh!

Pari päivää sitten tapasin sukulaistädin ystävän, joka on nähnyt minut viimeksi kun olin 6-vuotias lapsi. Vietin 2 peräkkäisen vuoden kesät hoitolaitoksessa hoitamassa munuais-sairauttani. Hoitolaitos oli tuhansien kilometrien päässä kodistani. Ja jotta äitini pystyi olemaan lähelläni, oli hän 2 kesää peräkkäin vapaaehtoisena keittiöapulaisena hoitolaitoksessa (äitini oli silloin lukion kielten opettaja) ja yöpyi kyseisen tädin ystävän luona. En muistanut tätiä lainkaan, mutta muistin hänen kodin. Täti taas muisti minut... Hassu tunne. Siitä on NIIN pitkä aika, mutta muistan ne hajut, äänet, itkut... Kävin katsomassa kyseistä paikkaa vuonna 1995, moni asia oli ennallaan, kaikki vaikutti vain niin paljon pienemmältä.

Pian on äitienpäivä, MINUN päivä, äitini päivä... :-)

Iloa viikkoosi!

2 comments:

Mai said...

Juokseminen on ihanaa! Harmittaa, kun olen nykyisin niin rapakunnossa etten jaksa kunnolla edes kävellä. Juoksun aloittaminen taas kesällä tulee olemaan aivan tuskaa. Mutta sitten kun rytmi (ja alkukunto) löytyy, niin juoksemista tulee uskomattoman hyvä tunne. Parasta on ehkä se, kun lenkki lähenee loppuaan ja lopusta matkasta voi ottaa irti kaiken mitä kropasta enää irtoaa:)

Peikonlehti said...

Hieno saavutus tuossa urheilun saralla, kunnon kohottaminen tuntuu mukavalta kun vauhtiin pääsee!

Tsemppiä siis juoksuun! =)