22.1.10

tänään















Kerään inspiroivia kuvia kansiooni säänöllisesti matkatessani internetissä. EN tietenkään kykene hyvään järjestykseen tai edes siihen että tallentaisin, mistä kuvat on peräisin. Tämän kerran suurin osa kuvista on Martha Stewartin sivuilta.. Eli kuvat ei siis todellakaan ole omiani, lainannut olen.

Tänään olen huolehtinut itsestäni, enkä siis tehnyt juurikaan mitään järkevää. Olen lämmittänyt uunia, lukenut viikon posteja, ollut hiljaisuudessa ja kastellut kukkia. Ja tästä kaikesta jäi taas vaan huono omatunto, kun olisi pitänyt tehdä sitä ja tätä ja muistaa se ja tuo. Hiton suorittaja.

Mietin: Toivottavasti kukaan ei luule, että blogiini kirjoittamani on sit se mun arki ja elämä ja kaikki kuulumiset. Tänne päätyy vain pieni osa, se pieni minkä sillä hetkellä haluan jakaa. Joskus henkilökohtaisempi, joskus ei lainkaan. Kuulumiset voi toki tulkita rivien välistä, mutta vain niin pienen osan.. Bridget Jones'in päiväkirjassa jokainen päivä alkoi ns. mittarilla: poikaystäviä:0, kg: +1 jne.. Hassua.

Luen blogeja useammin iltaisin, töistä palattuani kun muu perheeni on jo nukkumassa. Sillä saan myös työasiat pois päästäni, jotta voin nukahtaa. Suoraan töistä ja nukkumaan en kykene.

Tänään näin.

5 comments:

Niina K ♥ said...

Kiitos Anni ihanista kuvista!! Ja hus pois sen PITÄIS sanan käytöstä!! Hyvä se on levätä ja olla vaan, Ehtii sitä myöhemminkin. Tuo puupalkki-portaikko sopi tänään mun fiilikseen just napisti!! HYVÄÄ VIIKONLOPPUA ANNIN PERHEELLE!!

Laura said...

Inspiroivia kuvia, indeed. Ihanaa viikonloppua Anni!

Pia said...

Anni, harjoitellaan yhdessä tuota suorittamisen ja 'pitäis' mentaliteetin häätöä.

Minttumaari said...

Hurmaavia koteja!

Jatkuva suorittaminen ja huono omatunto kuulostaa niin tutulle... ja eihän tänne mitenkään voi keikkea laittaa eikä sellaista romaatia kukaan jaksaisi lukeakaan :)

Peikonlehti said...

Mielettömiä kuvia, wow! Ottaisin noista itselleni minkä vaan... Samalla tässä pohdin (taas) että pitäisikö valkaista puunvärinen lipasto valkoiseksi... maali on ollut kaapissa jo muutaman viikon! Päättäminen, se on näköjään tosi vaikeaa... =)

Terkut!