9.12.13

menoa ja vilskettä

Tämä blogi ei ole päivittynyt pitkään aikaan. Ja siihen aikaan on mahtunut monenmoista. Tässä ihan pikkuruinen postaus. Suurin kiiruksen aiheuttaja on ollut jouluun valmistautuminen pajassa @ Taideruukki. Eilen loppui 2:n päivän joulutapahtuma ja huokaisen - Phuuh. Meni erinomaisesti. Töitä on tehty runsaasti pajassa. Tämä on ensimmäinen joulu meille ja opeteltavaa riittää. Touhussa apuna on ollut harjoittelija. On ollut myös opettavaista olla ohjaamassa toista. Olen kiitollinen lisäkäsistä ja avusta.

Olen ollut tapani mukaan (=1x talvessa) kunnolla kipeä. Eihän tässä mennytkään kuin 2 viikkoa. Ehkä olisi vähemmällä päästy, jos täti olisi pystynyt sairastamaan muutaman päivän enemmän kunnolla leväten. Taudista on jäljellä vielä ei niin ihana yskä. Minut tunnistaa kuulemma siitä liikkuessani Taideruukin käytävillä. 

Taideruukki, Kouvolan Kuusankoskella on tullut rakkaaksi. Mukava yhteisöllinen meininki siellä ja ai miten inspiroiva ja luova ympäristö! Olen onnekas, kun saan olla siellä. En voi olla ihmettelemättä näitä elämän mutkia. Oikeasti ei sitä tiedä, mihin ja millaista polkua pitkin sitä päätyy ... Mikä sattuma tai tarkoitus siinä onkaan, että minä olen siellä? 

Juhlistimme mieheni kanssa 10-vuotta yhdessäoloa.. Voihh! Siitä kirjoitin kilometrin, mutten postittanutkaan. Meillä oli hyvä olla, vaikkei Pariisissa oltukaan. Hih! :)

Vietin tyttökavereiden kanssa mökkiviikonlopun, poissa arjesta. Teki hyvää.

Ollaan juhlittu oikein railakkaasti pikkujouluja. Hih. Oli ihanaa saada kylään rakkaita Eestistä!

Koti on retuperällä. Jouluista tunnelmaa on laitettu vähäsen. Tunnelmoisin mielelläni paljon enemmän. Joulun tunnetta on jo vähäsen. Myös sitä minun jouluuni kuuluvaa haikeaa fiilistä. Se tulee IHAN AINA. Viimeksi eilen, kun Taideruukilla kuului ihanaa joululaulua. Itku tuli.

Tyttärellämme oli ensiesiintyminen  sellonsoittajana. Voihh, se nuorin kaikista esiintyjista, 4kk soittoa takana. Oli silti kovin ylpeä olo, vaikka ero oli huima niihin ihaniin nuoriin soittajiin, jotka ovat vuosia soittaneet. WOW! Miten voikaan se sello olla ihana soitin!

Täällä kaikki siis ihan/aika/tosi/melko hyvin... Palataan. Kiva, kun roikutte mukana, vaikka olenkin aikas huono bloggaaja...  pusssss!









ps.
Ihanaa nimpparia teille jotka sitä juhlistatte! 






5 comments:

tarkkasilmä said...

Hih, nyt vasta hoksasin! Hyvää nimipäivää myös sulle!!!! :)

Tuula / Oman katon alla said...

Puss ja hyvää joulumieltä (ja haikeuttakin) sinne! Täällä toinen, joka itkeä tillittelee joululaulujen tahtiin... Sunnuntaina menen esikoisen kanssa laulamaan kauneimpia joululauluja - paaaaljon kyyneleitä siis tiedossa (hyvällä tavalla kuitenkin).

Laura said...

No voi hitsi, mähän kävin sun puodissa tapahtumassa! :)

Oon joskus aikaisemmin (siis kauan sitten) miettinyt että ootkohan jostain täältä seudulta, en tiedä mistä moinen ajatus. Ilmeisesti siis ajatus osui oikeaan! :)

Hyvää joulua!

Laura said...

Niinjuu, ihania juttuja sulla puodissa! :)

anni said...

Voi ei! Mulla on jäänyt vaikka kuinka moneen kommentoimatta. ÄÄK!

Tarkkasilmä,
Kiitos.. Nimipäivä oli ja meni. Me ei niitä juurikaan juhlita.

Tuula,
Kiitos! Sniiff, ollaan sun kanssa sit samanlaisia tunteellisia tätejä.

Laura,

IIK! On nää ympyrät pienet! Kiva kun kävit ja tule uudestaan, puotiin ja blogiin, vaikkei tää hääppönen olekaan.


<3