13.11.14

Kuulumisia hyvin monen kuukauden tauon jälkeen...


Miten se bloggailu on jäänytkään aikas taka-alalle? Kyllästymistä? Väsymistä? Kiirusta? Ehkä jonkinverran sitä kaikkea. Toisaalta, sitä kiirusta on ollut aina ennenkin, toisenlaista vain.

Moni asia on muuttunut. 
Ryhdyimme elokuussa kokoaikaisiksi yrittäjiksi mieheni kanssa. Hänellä on kyllä edelleen se oikeakin työ, mutta minä yritän yrittämistä. Jännittävää hommaa. Eli päiväni kuluvat opetus/ohjaustyötä tehdessä (opetan maahanmuuttajanuoria) sekä Taideruukin pajalla. Pajalla valmsituu koruja ANNI'S CREATIVE CORNERin puotiin + uuteen mallistoomme. LITTLEBIT DESIGN syntyi kun monen mutkan kautta saimme koruillemme edustajan ja syntyi uusi mallisto jälleenmyyntiin lifestyle myymälöihin ympäri Suomea. Elokuussa olimme mukana Forma messuilla ja sitä kautta syntyi yli kymmenen jälleenmyyntipaikkaa koruillemme.  Nyt olemme siinä vaiheessa että olemme luomassa 2. kokoelmaa ja Tammikuussa olemme mukana taas Forma messuilla ja mahdollisesti myös Ruotsin Formex messuilla. Koko homma on ollut antoisaa, opettavaa, jännittävää, kivaa, uutta, onnekasta, mutta myös turhauttavaa, haasteellista ja väsyttävääkin. Kunpa osaisi jo kaiken...  Yrittäjyys on sitä jotain, mitä minun ei pitänyt koskaan ryhtyä tekemään, mutta missä olenkaan? En, en valita. Olen asiasta innostunut, mutta myös peloissaan. Mitä jos en tiedäkkään jotain mitä minun pitäisi tietää. mitä jos kaikki onkin ihan järjetöntä. Tai mitä jos kaiken olikin tarkoitus mennä näin?

...Jätän tähän, mutta jatkan pian taas.

Sydämiä, iloa, valoa ja lämpöä!  

4 comments:

Nonna said...

Jos et olisi tälle tielle lähtenyt, et tietäisi oliko kaiken tarkoitus mennä näin! Tsemppiä kiireisiin ja nautinnollisia koruiluhetkiä!

Laura said...

Hei, kiva lukea kuulumisia! :) Ja onnea hei noista jälleenmyyntipaikoista, hieno juttu! :)

Toi yrittäminen on kyllä haastavaa, semmoisia juttuja tuli itellekin vastaan ettei osannut aatellakaan. Eikä monikaan asiakas ymmärrä mitä kaikkea yrittäjän täytyy maksaa mikä sitten pakostikin näkyy tietenkin hinnoissa... Mutta juu, semmoista on. :)

Nähään ehkä viikon päästä? ;)

Sari said...

Hei, löysin blogiisi Instan kautta ja kiinnostavalta kuulostaa yrittäjyytesi. Itse olen myös vasta ryhtynyt keväällä yrittäjäksi ja se on ihan oma haastava tiensä, mutta myös täynnä erilaisia mahdollisuuksia, jos vaan osaa ne löytää :-)

Teillä on myös tosi kivannäköinen koti ja jos saan udella, niin onko se ollut koskaan esillä lehdessä? Jos ei ja jos aihe kiinnostaa sinua, ota ihmeessä yhteyttä minuun photosbysari@gmail.com, niin jutellaan lisää. Kuvaan sisustuslehtiin juttuja kiinnostavista kodeista ja teidän kotinne näyttää juuri sellaiselta ;-)

Unknown said...

NONNA
KIITOS! No niinpä. Katsotaan, viekö tämä polku mihinkään, vai... :) Kiva, ettäa kuljet mukana!


LAURA
Kiitos! No niinpä! Kyllä mä aavistin, että tuo yrittäjyys on sokkeloista ja sekavaakin jopa, myt-mut... "Pakkohan" tääkin nyt oli kokeilla itsekin. Hullun hommaa kyl! :D

Blogitapaaminen jäi nyt väliin, mutta toivottavasti törmätään taas pian!


SARI
Kiitos! Meidän koti on aikas sekametelisoppakoti. Sekava ja sotkuinen, joskus jopa kaaottinenkin. Täällä käydään kääntymässä ja taas jatketaan. Laitan siule viestiä.