Kotoilun lomassa ajatteluakin

Siitä on tänään tasan 1 viikko,  pojumme leikkauksesta siis. Phuuh, ihan kamalan järkyttävä päivä. En muista elämäni aikana montaa moista päivää, vaikka on tässäkin ollut monenmoista. Se tunne kun kävelimme kohti leikkausosastoa ja ovella sanottiin, että tästä eteenpäin vanhemmat ei pääse. Se oli jotain niiin pelottavaa, vaikka uskoin ja luotin koko sydämestäni.

Nyt viikkoa myöhemmin pikku-heppu pystyy jo varovasti istumaan, syö samoja määriä kuin ennen leikkausta ja on enimmäkseen yhtä hymyä. Se on niin supertyyppi!

 

Me kotoillaan eikä paljon käydä missään, eikä se edes haittaa yhtään. Lounaaksi syömme valmiita pinaattilettuja juustolla ja kahvit juodaan kermavaahdolla, koska sitä nyt vaan oli. :) Meikä ihan nauttii siivoilusta, purkkien siirtelystä ja liinakaappien tonkimisesta. Ainakin tänään.

 

Olen lueskellut blogeja, selaillut nettikauppoja ja tutustunut pinterestiin. Se on ihan mahtavan mahtavan inspiroiva paikka! Vähänkö tulee ahne olo keräilessään kuvia. Monta pitäisi juttuakin on...

Nyt illallinen uuniin - lasagnea. ELi hyvin pyyhkii, näin vaatimattomasti.

Olisipa vielä lankapuhelimet...

Ei riitä se, että mä höpisen täällä jostain kodinkoneista. Uhhuhh! No olennainen osa höpinöistä liittyi nyt kuitenkin NIIN se kodinkoneen ulkoinen olemus.. Mutta nyt vajoan TOSI alas -> puhelimet.

Muistatteko nämä?

 

 Tämä Nokia oli NIIN se ainut ja oikea känny. Vuosi taisi olla 1996. Oh yeah! Muutama vuosi myöhemmin seurasi naapurimaan pikkuinen. Hitsit se olikin pikkuinen, mutta sillä puhuttiin monet rakkaudentäyteiset puhelut.

No mutta siis se juttu - puhelin. Sen merkitys on jotenkin niin muuttunut. Välttämätön kapistus, mikä kuitenkin tuppaa unohtumaan sinne ja tänne. Lähiaikoina olen pakon edessa - uuden puhelimen hankinta ja aikas pian. Ja voihan kakkapökäle, olen ihan hukassa. Vanhan (vielä just just toimivan) puhelimen kuori pysyy kiinni teipillä. Olemme käyneet jo monta kertaa puhelinliikkeissä katselemassa ja jokaisella kerralla kävelen kaupasta ulos eri mielipiteellä. En käy sen kummemmin selittämään mun ongelmaa, olen vaan ihan hämmentynyt omista ajatuksistani. Ja kyse on vain puhelimesta (millä voi tehdä vaikka mitä?!?). Vai hankinko oikeasti söpön valkopunaisen doron?

En kysele nyt niinkään neuvoja teiltä rakkaat, 

mitä puhelinta ostaa vaan ihmettelen onko teillä 

vastaavien valintojen edessä yhtä tukalaa?

PS. anni the tekniikkabloggaaja. Jep-jep!

koneita ja vempaimia

Ihana sunnuntai! Ohjelmassa ei mitään ihmeempää. Oleilua omalla porukalla. 

Brunssi-aamiainen, kylpy, leikkejä, bloggailua,mummolan lounas..  Ihan luksusta!

Ja mistä moinen, ei edes sitä ikuista syyllisyyttä, ettei taaskaan saanut mitään aikai-

seksi. Yeah! Ulkona on sika-kaunista, mutta ihan SIKA-kylmää! Eli aikas sikamaista.

Omaa kotia olen katsellut vähän sillä silmällä.  Monta juttua olisi kiva tehdä...

Millä te keitätte teevedenne/kahvinne? Entäs paahdatteko leipää?

Meillä on ollut 'ei mitään hankintoja' kuukausi. Sen verran taas  Tans-

kailut ja joulut + marraskuun juhlinnat tuntuivat lompakossa. Unelmoi-

da ja mietiskellä voi silti, eiks niin? Meidän keittiövempaimet on simppe-

lit. Vedet keitetään 20e:n vedenkeittimellä, mikä vetää viimeisiä. Kaffet

tehdään pressokannulla tai mutteripannulla. Ja aamupalaleipä paahdetaan

15-vuotta vanhalla paahtimella. Olisi aikas kiva uudistaa vähän juttuja.

Kerran kun en nyt voi saada tätä:  

(Siis haluaisin TOSI-TOSI-TOSI paljon, mut. en vaan ymmärrä

miksen ole sitä jo saanut.. Ja olen siitä kai jo täällä blogistaniassakin unelmoinut)

...Tai edes tätä:

 

...niin olen katsellut vähän muita vempaimia.

En pidä valkoisista muovisen näköisistä/ oloisista

kodinkoneista. Ja suurin osa markettikoneista nyt

on vaan ihan mälsiä, rumia tai jopa kamalia. Myös

jotkut ns. hienommatkin on kamalia minusta. Kuten 

uudet Bodumin värikkäät vedenkeittimet. Esimerkiksi

nämä (klik!) . En vaan tykkää, vaikka Bodumilla on 

ihaniakin juttuja. Markettien kodinkoneosastolla olen

katsellut näitä, joissa minusta on se jokin kiva juttu:

   

Suunnittelussa se jokin on minusta ihan kohdallaan. En vaan

tiedä, onko se retrohenkisyys vai mikä. Ja näitähän on saata-

villa vaikka minkä värisenä, laidasta laitaan! Ja se on musta

just se hyvä juttu, että on mistä valita. Mutta perkule, se onkin

sekoittanut tämän tädin pään! Pidän jopa näistä puhtaan valkoi-

sista ja punaisetkin on aikas kivat, mutta luulen että ne mustat

olisi se meidän keittiöön sopivin väri:

   

Mitä te pidätte näistä? Onko kenelläkään käytössä? Toimivatko? 

Ja se tärkein, vuotaako vedenkeitin, niinkuin meidän nykyinen?

Tämänkin malliset kannut on jotenkin kivoja:

Samaa sarjaa on myös espressokeitin...mmm:

 

Jos keittiöni olisi pelkistetympi ja esim mustavalkoinen, 

nämä olisi ihana pirteys keittiöön! Hihhihiiii! Ihanat!!!

   

Ihan toisella valmistajallakin kivan näköiset kannut.

Toimivuudesta ei taaskaan tietoa. Onko teillä?

   

Entäs tämä?

(Kuvat: nettikaupoista, kuten hobby hall, verrkokauppa.net...) 

Nonniiin, näin syvällisellä asialla tällä kertaa. Lastenklinikalta

pompattiin suoraan kodinkoneisiin. Melkoista menoa se! 

Reipasta alkavaa viikkoa!

Kiitollisen nöyrä

Huh, phuuhh, sniiff, aarghh, sniiff taas ja yeah - viikko takana. We are back in business. Kyllä on taas koettu ja kasvattu, siis henkisesti ja mahdollisesti fyysisestikin (äiti siis). Sen verran hyvin on tukiverkosto ympärillä huolehtinut. Kiiiiitos rakkaat! Ja kiitos tänne blogistaniaan - mukana olleille!  Mut siis joo.. kotona ollaan taas - kaikki. Pienin (itseasiassa super isoin!) askelin parannutaan, 1 lohko pojulla keuhkoissa vähemmän, mutta ihan uskomaton veitikka se on. Jos olisi aikuisesta kyse, olisimme olleet toisenkin viikon sairaalassa. Mutta tää hymyilee ja on jo melkein itsensä. No siis melkein - hiljaisempi, ei kääntyile eikä nouse ja äitiä ei päästä silmistään.  Osastolla opittiin uusi juttu - vierastaminen. Kaikki TOSI muavat tädit ja sedät olivat pojusta kivoja, kunhan pysyivät erossa hänestä ja äityli oli lähellä. Muuten yhteistyötä ei suostuttu tekemään.

Nyt köllötellään kotona. Seurataan ja tarkkaillaan ja otetaan kipulääkettä. Murtunut kylkiluu ja melkoinen leikkaushaava tekee pienelle kipiää.

Nöyrä kiitos!

Varsinkin lastenklinikalle,

lääkäreille, hoitajille ja erityisesti

K6-osastolle. Nöyräksi veti tämän

äidin mielen. Semmoisia kohtaloita

kohtasimme, tutustuimme...

Ne mun muruset

Mua joskus ärsytti kun äidiksi tultuaan ne toiset äidit ei puhuneet enää mistään muusta kuin vauvoistaan/lapsistaan tai vauvatarvikkeista. Oliko mussa jotain vikaa? Ehkä. Tai olinko mä ainut, joka säilytti järkensä? No en kai..

Mutta nyt.. Jokin on erilaista. No nyt on olo sen verran nöyrä et phuuhhh.. On ne mun muruset niiin... no rakkaat... You know. Hypätkää vaan reilusti yli, jos moinen lässytys tulee jo korvista ulos. Olkoon nämä nyt sitten vaikka vaan terveiset Tanskan isovanhemmille!

Jokaisella pitäisi olla oma Maritäti...

...joka neuloo lapsille ihanuuksia, jos äiti ei itse pysty/kykene/osaa. Maritäti on mummuni sisko, n. seitsemänkymppinen ihanuus-mummo! Neuloo, hoitaa lapsia ja paistaa piirakoita. Perfecto!

Maritäti neuloi pojulle jo kesällä talvipuvun. Talvi tuli vasta nyt ja puku sai napit vähän viime tingassa. Sen verran on jo nafti. Nyt sitä käytetään oikein urakalla. Söpö on, kuin mikäkin!

 

..Hetken mietin punaisia nappeja. Ihan vain revitelläkseen.

Mutta sitten mietin, mitä Maritäti ajattelee kun äiti lähti

revittelemään ja "pilaamaan" seesteisen poju-asun...

Ja Maritätihän tekee melkein mitätahansa mitä tää kehtaa

pyytää. Äskettäin saimme molemmille lapsukaisille musta-

harmaaraidalliset pitkät sukat. So COOL!   :-) Mä taidan-

kin vain pysyä virkkaamisessa, kun Maritäti hoitaa neulo-

miset! Hyvää viikonloppua naiset ja miehet, isot ja pienet!

omakotitaloja olkkarissamme

Kehtaako tätä enää - esitellä roinaa
näin "luovu kaikesta turhasta" kuukautena?
Mä olenkin niin rohkea ämmä et ravistelen
blogistaniaa oikein kunnolla. Heh!

 Joulukoristeet lähti, mutta lyhdyt vielä jäi. 

Itseasiassa tuli lisääkin (3 x 1,-). Ei ne mitään
ihmeempiä ole, söpöjä vaan. Ja sopivan yksin-
kertaisia olkkarin ovelle, siis pöydälle. Mustat
"rojut" lähti evakkoon, valkoista tuli tilalle. Vain
vähän, ei liikaa... Lyhdyillä oli erinomainen

hinta ennen joulua  ALEsta Tanskan marketista.
Näin vaatimattomat oli ne meidän ostokset Tans-
kan reissulta. Loput ostokset olivatkin niitä ns.
joululahjoja ja niitä ei enää käydä esittelemään.

Nyt tämä omakotitalo-rivistö kököttää pöydällä
kuin mikäkin asuntomessualue. Jep-jep. Kynttilöitä
en niissä tosin ole polttanut. Luulisin niiden tum-
muvan heti. Ehkä kokeilen, tai spreiaan mustaksi.

Koti vaaleni kummasti, kun sohvilta lähtivät joulu-

asut (lue: mummun vanha vanutäkki + villapeitto).

Ja pöytä tyhjennettiin jouluromusta, talot jäi ja val-

koinen kori roinalle + leikkokukkia. Niitä pitäis olla

AINA! Itseasiassa sen pitäisi kuulua just niihin vält-

tämättömiin, kuten hygieniatuotteet ja/tai tuikut. 

...Mmm...

junaillaan

Meidän nuorimmaisen joululahjat olivat hyvin BRIO-painotteisia. Vedettävä lelu, työnnettävä kärry, hakattava lelu ja kilokaupalla junarataa. Olemmeko sitten kuitekin merkkitietoisia tai jotenkin jumeja? Mm.. kai. Mutta tosiasia on se että BRIO nyt sattuu olemaan yksi iso, joka valmistaa kauniita puuleluja. Ja niin kauan kuin minä voin jollain tavalla vaikuttaa lasteni leluihin minä myös vaikutan. Lelut voivat olla esteettisia ja kauniitakin. Puulelut usein ovat. Ja junarata, se on vaan ihana! Mutta tiedän-tiedän, ne lempparilelut on just ne ei niin estettisiä muovisälä-vempaimia. Öhh.

Junaharrastus alkoi kesällä Tanskan kesäkirparilla, josta löytyi laatikollinen junaratoja+junia pilkkahintaan. Jouluna setti "vähän" kasvoi ja nyt junaradalla pääsee kulkemaan huoneesta toiseen. Nyt kuulostaa siltä, että äiti ja isi vähän ostelivat junaratoja pojulleen. No ei ihan.. :-)  Junarataa saa siis kasvattaa niin paljon kun haluaa, ehkäpä se kasvaa meillä vuosien varrella lisääkin, ajoissa kun aloitimme. Heh! Tytsy siitä innostui nyt vähän enemmän, kuin 8kk ikäinen poju.