17.5.13

Hyvää viikonloppua!!!


Arki rullaa kivasti. Sää on aurinkoinen ja kotoilu on jees. Kuulostaakos ärsyttävän seesteiselle? Heh, ei ole aina sitä. 

Pojullamme oli lastenklinikan (CCAM leikkauksen jälkeinen) tarkastuskäynti. Reilu vuosi on leikkauksesta mennyt. Tällä kertaa piti olla viimeinen kerta, mutta kontrollikäynti tulee vielä kahden vuoden päähän.  Kaikki ok, seurataan vaan tilannetta koska vatsa hassun muotoinen. Keuhkokuvat olivat puhtaat. Phuuh! Tarkastukseen mennessä mielessä kävi kauhutsenaarioita, mitä jos.... mitä jos...  Olen kiitollinen! 




Tytsymme on kasvanut isoksi. Lupasin tytölle, että saa ennen koulun alkua korvikset. Nyt oli sen aika. Ihmeellistä, miten ISO juttu se olikin hänelle. Korviksia näytettiin KAIKILLE, vieraillekin!  Kohta pistetään äidin väkertämät korvaan...  



Kävin eilen opintojeni asioilla Mikkelissä. Asiat edistyy positiivisesti, vaikkei vauhti ole päätä huimaavaa. Liikettä silti tapahtuu!

Tein kierroksen Mikkelin keskustassa, jossa vuosia sitten vietin aikas usein paljon aikaa. On muuten sympaattinen kaupunki. Kävin ihastuttavan inspiroivassa puodissa, jossa tuli SE olo.. Se olo on sellainen, mikä saa sisältä kutittamaan ja mielen ihan hassuksi. Haluaisin olla oman puodin puotitäti. Ilman sen suurempaa romantiikkaa. Yrittäjyyden realistisuuteen ja sen tuomiin juttuihin ollaan tutustuttu. Nyt se tunne vaan tuli taas ja tuolla! Ei, ei samanlaista kuin Mikkelissä... vaan omanlaista. Se oli vaan NIIN ispiroiva!

Tuleva viikko tulee olemaan erilainen. Mies on viikon pituisella työmatkalla. Tiistaina menen ensimmäistä kertaa myymään väkerryksiäni julkisesti... IIK! On niitä jo myynnissä monikulttuurikeskuksella, mutta tällä kertaa myyn ns. kevätpäivillä.. Olen yrittänyt täydentää varastoa kovaa vauhtia. Se on ollut hirmuisen ihanaa - se väkertely siis. Uudet jutut on mielessä koko ajan. Mitä kaikkia voisi luoda lisää. taidan olla ihan pimahtanut! 


Uusia riipuksia.. Ja hupsista, tilaukseen oli tullut vahintossa ei niin minun makuuni olevat pantterikuviot... Nooh, oikealle naiselle nekin ovat ihastuttavat..

Loppuviikosta mennään tyttöjen kesken Helsinkiin - Maailma Kylässä ja Kidssing! JEEE! Näin täällä tänään...


PS. Tänään tapaan Pekka Haaviston! HIhhihiiii.  :-) 





4 comments:

tarkkasilmä said...

Etkä?! Tapasitko? Mä en kyllä keksis sille sanottavaa. Paitsi että "hei mä äänestin sua pressaksi". Olisipa omalaatuista :D
Ja arvaa, en oo kovin koneelle päässyt, mutta tahtoisin sulta semmoset kivat punaiset nappikorvikset. Jos niitä vielä on... Minne mää voin laittaa mun tilauksen siis tulemaan? (Nökötän imettämässä ja en vaan jaksa alkaa ettimään enää tietoa..toivottavasti ei haittaa kun näin kyselen!)
Ja paljon muutakin olis kommentoitavaa, mutta aivot sylttää. Ihana ku pojalla kaikki ok :)

Nonna said...

Mukavia myyjäisiä siellä kevätpäivillä ja kiitos ihanasta lähetyksestä! Minä olen tykännyt myyjäisistä, koska siellä on useampi samanhenkinen paikalla ja hyvä fiilis.
Mukavaa viikonloppua! Keep on dreaming!

Tuula said...

Ooh, niin paljon kaikkea kivaa! Upeita koruja, Pekka Haavisto, Maailma kylässä... vau :) Tuo sun luovuutesi on upea juttu! KAIKKI varman haluaa sun koruja, kun ne ovat niin herkkuja. Inspiroivaa viikonloppua sinne!

Unknown said...

Tarkkasilmä
Kiitti! Joo, mietin hetken samaa, mitä sanoisin..Mutta hänen seurassa se olikin yllättävän rentoa. Niin mukava, fiksu ja helposti lähestyvä ihminen. Hitsit, jos tällä maalla olisi hänenlainen presiedentti! :)

Heeei, käväiseppä kurkkaamassa blogin puolella, millaiset tarkalleen haluat korvikset, TAI facebookin ryhmä: anni's creative corner.. Ja se blogi siis: http://anniscreativecorner.blogspot.com .. Toki, kotiinkin voi tulla hakemaan! :D

Nonna
Kiitos! Kiva, että paketti tuli perille. I will keep dreaming!!! :D

Tuula
Kiitti! Joo, kivaa monemoista. P.Haavisto oli ihan MAHTAVA!!! Niin hieno ihminen. Viikonloppuna pidin puodin auki. Sain paljon positiivista palautetta ja siitä tuli NIIIN hyvä olo. Nyt yh äitinä mennään viikko...