Olen jutellut lähipiiriini kuuluvien kanssa ja blogin/ pajan kautta tutustuneiden kanssa tästä blogista, ANNI'S CREATIVE CORNER pajasta ja itsetsäni. Olen pitänyt matalaa profiilia blogin kanssa enkä kovin monelle tästä edes kertonut. Olen vain antanut olla. Nyt on kuitenkin olo ja mieli toinen, olen kertonut avoimesti blogista ja pajasta ja paikkakunnasta ja päättänyt, että niin persoonalla ollaan tämä meidän paja & puoti pistetty pystyyn ja siihen kuuluu vahvasti myös tämäkin blogi vaikkei ihan saman nimen alla olekaan. Nyt tulen kaapista ulos:
Olen Anni, kirjoittanut blogia jo moooonta vuotta. Jokunen lukija on seurannut sitä aikas alusta asti. Monta ystävyyttä siitä on syntynyt ja tutuksi olen tullut monelle vaikkei nyt mitään julkisuutta tällä olla haettu. Olen tehnyt vuosia töitä lastensuojelu-alalla, mutta elämä kuljetti eri suuntaan (tai teki mutkan matkan varrelle). Väkersin itseni ja lähipiirin iloksi koruja ja mopo karkasi käsistä. Harrastuksesta tulikin jotain suurempaa. Perustimme mieheni kanssa ANNI'S CREATIVE CORNER paja & puodin Kouvolan Taideruukin 3.kerrokseen. Ja tässä nyt ollaan - jonkunlaisia elämäntapakäsityöläisiä, yrittäjiä ja paljon muuta. Phuuh! Matka on ollut huima. Opeteltavaa on paljon. Mutta, eihän tässä ole mitään kiirettä? Avasimme puodin ensimmäisen kerran Kouvolan Taiteiden yössä ja se päivä oli mahtava ja sanoinkuvaamattoman antoisa ja rankkakin.
Tuntuu hyvälle. Pelottaa. Arvelluttaa. Mut ei voi mitään!
ANNI'S CREATIVE CORNER paja & puoti viettää avajaisia (niitä virallisia jossa tarjotaan teetä ja piirakkaa) ensi Lauantaina klo 12.00-17.00. Samaisen päivän illalla juhlistaa oma jengi ja Taideruukin väki tätä matkaa. JEE!
Tervetuloa Kouvolan Taideruukkiin!
Osoite: Kyminväylä 2, 45700 Kuusankoski
2 comments:
Ihan silmäkulmat kostu! Vitsit. Ihana kaapista ulos tulo :) Aivan huippua. Enkä mä malta oikeasti odottaa, että me tullaan sinne! Koska mehän käydään siellä suunnalla joka tapauksessa, ni mä kyllä tulen sun luona käymään, se on varma!!! Ja uskon, että sä oot ihan yhtä ihana livenä kuin täällä blogimaailmassa (ja fb)! Khih.
Kivalta näyttää paja :)
Kiitos! Ihanaa kuulla! Voihh! Laita vietsä kun reissu tulee tännepäin! Jeee!!!! :)
Post a Comment