14.12.09

Häslinkiä, menoa , vilskettä ja PAKKASTA!







Joulua meillä.

***





Joulukuusta ei ole eikä tule.
Pallot jäävät kulhoon.


***


Aika on hurahtanut, TAAS kerran melkoista vauhtia. Enimmäkseen töissä mennyt nuo hetket. Pikkujouluiltu viime viikolla aikuisten kesken ja lastenkin. Tällä viikolla vielä yhdet - työpaikan nuorten joulujuhlat. Hei, eihän ne ole mitkään PIKKUjoulut.. Noh, joulu ku joulu.

Kaupoissa on kierrelty riittämiin. Huh! Monessakin kaupungissa.
Toivottavasti ei enää tarvisi. Viime perjantaina kiertelin aamupäivällä mieheni kanssa
kaupoilla ostellen viimeisiä lahjoja. Sitten myöhemmin jäin vielä hetkeksi itsekseni.
Eräästä kaupasta (ja toisestakin, mutten monesta!) olisin voinut viedä mukana
PALJON. Ja itselleni!!! Mukaan lähti kyllä vain pieni talolyhty, kun isoa en raaskinut
ostaa. Mutta haluan ja toivon ja monta.. Ihanuus! Toisaalta vähän tökkii, kun
samoja koristeita pyörii ihmisillä, talolyhtyjä ja Mailegin tonttuja yms.. Kauniita
ovat ehdottomasti, mutta joku tökkii.. JA silti halusin, siis sen talolyhdyn.
Sekava nainen kun olen. Mukaan lähti myös Mailegin pikkuinen
lintunen, tonttua kun en periaatteessa ottanut. Halpakaupasta vielä pikkuinen
kuusi ruukussa joulukuuseksemme. Siinä on meidän joulun tämän vuoden
koristeet ostettu. Kirpuillakin olen kiertänyt. Tytölle vaatteita lähinnä ostellut.


Lämpöistä ja vinksallaan olevaa itselleni.
Villa kutittaa vaan niin.


***

Jokainen meistä varmastikin ilahtuu talvisesta maisemasta.
Aurinko + lumi + pakkanen = Suomi parhaimmillaan!







Perheemme joulutilanneraportti:

Joulukortit tehty +

Joulukortit lähetetty +
(auts muutama puuttuu vielä)

Lahjat +
(paitsi yksi)

Tyttärelle joululahja -
(Apua!!!)

Kotona sekamelska +
(en aiokkaan suurempaa siivousta tehdä!)

Kodin jouluvalmistelut +
(Saavat riittää!)

Jouluvalmistelut Tanskaa varten -

Lahjojen paketointi -


Joulukorttipaja suljetaan kohta...

Tälläkertaa näin.
Nauttikaa naiset.
Älkää stressatkaa.



10 comments:

Niina K said...

voi teillähän on jouluasiat jo tosi hyvin pulkassa. Meillä on vielä ihan levällään kaikki. Kortitkin kaikki kirjoittamatta vielä. Mutta mä päätin että mä en enää joulun takia jaksa hösätä (nyt en edes pysty muuta kun makaamaan) se on kuitenkin jokaikinen vuosi. Mä kanssa olen monesti talolyhtyjä katsellu mutta ei kuitenkaan ole mun juttu ja jotenkin tökkää se että jokavuosi joku muoti sanelee millaiselta sen joulun tulisi näyttää (huomaatkos, joulukapinallinen nostaa minussa taas päätään) Ihana tuo tonttunalle.

Unknown said...

Niina,
Thanks! Oksaan pistetyt joulukoristeet viimevuotisia (tytsyn) joulukalenterista. Halusi nyt niin kovin ne laittaa oksaan, siinä sitten roikkuvat.

Tsemppiä!!!

Teija said...

Samat fiilikset mullakin talolyhdyistä, kauan mietin, että hankinko! Tuo sinun on nätti, vähän erilainen? Mailegin pupuja ja tonttuja ei oo, ei tuu! :) (Eikös ne muotivirtaukset tuu sieltä Tanskan suunnalta, että pidä nyt silmät auki ja informoi meitä, että mikä on ens jouluna in! ;D)

Kaunis joulu teidän kotona, koristeet on sulosia. Ja ah tuota kynttiläkokoelmaa!

Oikeen mukavaa joululomaa teille!

Peikonlehti said...

Ihana mökki! Ja se kynttilämeri =)

Itellä vielä hommat hitusen vaiheessa... mutta periaatteessakaan en jaksa lähteä ihmisten kiirekiireehtiikötehdäkaiken -hössötykseen mukaan vaan teen mitä ehdin ja sitten on Joulu =)

RuusuLiisa said...

Ei stressata kun kaikki melkein pulkassa - nyt enää kamala kasa suklaata ja muita herkkuja joka pöydän, piirongin, jakkaran kulmalle odottamaan ohikulkijaa =minua:) IHANA tuo talolyhty - tai kartanohan tuo...sellainen talolyhtyjen Ferrari ;) kauniita kuvia muutenkin!
Terkkuja!

RuusuLiisa said...

Sinulle on jotain blogissani!

Pia said...

Ihana Anni! Kiitos kun jaksat piristää meitä!

Tuula said...

Ihania joulujuttuja :)
Ja sama päätös meilläkin - jouluksi ei siivota sen kummemmin. Imuroidaan kyllä ja pyyhkäistään pölyt pois, mutta that's it. Ei vaan jaksa :D
Mukavia joulufiiliksiä sinne!

Anonymous said...

minäkin tulin ihastelemaan ! =) lämmintä joulun odotusta sinulle ja rakkaillesi !

Unknown said...

Ihanaa kun jätitte mukavia kommentteja..KIITOS suuri jokaiselle, nyt yhteisesti.

ps. Kyl mä tykkään niistä talo lyhdyistä silti..ja kovin.. Toivon..ja toivon.. ;-)

Olkaa ihanaiset ihania!