16.1.12

8 kuukauden ikäinen veitikka





Jos pitäisi mainita se yksi ominaisuus, hän on hymyilevä. Ja se hymy valloittaa aina. Varsinkin aamuisin herätessä, kun äiti on viellä niiiiiiin kovin uninen. Ei voi alkaa päivä äkäisesti. Hän on äidin poju ja kiinni minussa melkein koko ajan. Näin vaan on.

Hän ei vielä nosta itseään juurikaan ylös ja eteenpäin työntää takaperin. Jokeltaa omaa kieltään, suomea tai tanskaa ei sano sanakaan - vielä. Hän tykkää isosiskostaan ja häneltä saamastaan huomiosta. 

Hänellä on 2 hammasta. Hän syö hyvin - velliä, maidon korviketta,  soseita ja vauvanruokia. Mussuttaa joskus riisikakkuakin ja tutustuu uusiin makuihin. Banaani on herkkua. Ruokansa hän syö uudessa tuolissaan, jossa tykkää istua ja sotkea pöytää märällä riisikakkupalasella. 

Hän nukkuu kolmet päiväunet, joista 1-2 ulkona vaunuissaan. Öisin hän nukkuu vaihtelevasti. Enimmäkseen kokonaiset yöt. Hän nukkuu pinnasängyssä jonne ihan äskettäin laitettiin vasta laita/ reuna. Ennen oli vanhempien sängyssä kiinni. Olkkarissa roikkunut päiväuni-kehto (Leander, olisi muuten myynnissä!) otettiin käytöstä pois myöskin vasta äskettäin, koska kehdon pituus jäi lyhyeksi. Hän jakaa huoneensa isosiskonsa kanssa, vaikkei siellä vielä nuku.

Hänen vaatteensa ja muut välineet ovat enimmäkseen kierrätettyjä osa jääneet jopa isosiskoltaan. Mutta hän on vallan tyytyväinen niistä (ja niin on äitikin). Hän on ollut yökylässä jo 4 kertaa, joista 2 mummolla.

Hän on opettanut vanhemmilleensa paljon.  Hän on lastenklinikan asiakas ja häneltä poistetaan keuhkolohko tammikuun viimeisellä viikolla (piti olla sanomatta tästä ainakin tällä kerralla häneen liittyvässä postauksessa, mutta ei.. niin paljon on se mielessä).  Hän on sellainen poika - ihana poika.

 

8 comments:

Heidi said...

No on ihana suloisuus :) ja ihana on tuo kehtokin joka myynnissä, jos tietäis varmasti että vauva tulossa niin ostaisin kyllä heti pois :)

Inka said...

Oi että miten kertakaikkisen hurmaava tapaus! Olispa ihana herätä tuollaisen hymyn kohteena :)

Söpöläinen myös alemman postauksen 6-vuotias :)

Niina K said...

Noah on kyllä niin herra aurinko että!!
Teitä on Anni rakas kyllä lahjottu niin todellisen ihanilla lapsi-aarteilla!!

Arvaas muuten mitä, mun neiti 9.v ilmoittautu tänään Ranskan kerhoon.. hän haluu kansainvälistyä ihan hurjaa vauhtia, vähänx oon ylpee! :)

Teija said...

Suloinen ja ihana poika!! Ja kiva että on iloinen tapaus! :) Lapset on aarteita. Onnea myös 6-vuotiaalle tällai jälkikäteen. Olette mielessä, hyvin se menee <3

(Ainiin, sebukin täyttää huomenna jo puoli vuotta, iik!)

Anu said...

Voi kuinka samanlaisia nää meidän pojat onkaan! Kooltaan ja muiltakin jutuilta! Toki nyt mitään identtisiä ole, mutta paljon samaa. Niin paljon.
(enkä jaksa alkaa nyt listaamaan mitkä osu ja mitkä eroaa, hauskaa kun toiset on niin samanikäisiä, kokoisia ja jutuiltaankin samanmoisia! ja minä kun olin aivan varma, että meidän lapsi on ainoa "hoikkapoika", että muut ovat jossain muualla kuin -10-käyrällä ;))

Tsemppiä viimeisen viikon koitokseen!!!!!! HALIT!!!!

Mrs. Lotta said...

Hymypoika. :) :) :) Olette ajatuksissa.

Pia said...

Ihana John Wayne ! :D

Unknown said...

HEIDI
Kiitti! Kehto on minusta oikeasti niin ihana. EI ole vielä mennyt, joten pistäpä sanaa kiertämään. Mä ainakin ostaisin, JOS olisi vauvoja.. ENhän pyydä liikaa? Katoin muualta ja sile pyydetään PALJON enemmän.


INKA
Kiitti! :) Hih, söpöläisiä ne on, rakkaita ku mitkäkin.

NIINA
Kiitti! Aarteita ne on - TOTTA!
Ohoo, te ootte kohta siellä Pariisissa sit... ;)

TEIJA
Kiitti kommentista ja lämpöisistä ajatuksista... :) Onnea sinnekin!! Hitsit ne kasvaa..äääk!


ANU
Kiitti! No niinpä! Kiva seurata. Meillä oli tytsy saman ikäisenä saman pituinen, mutta +2kg.. :D Lapset on NIIN erilaisia!


LOTTA
Kiitti! *hali*


PIA
Kiitti! Jep-jep.. No se! :D