My Africa

1. Toivepostaus: Afrikka
(Meneepäs loogisessa järjestyksessä!)

Kaikki mitä tarvitsin puoleksi vuodeksi
Ja itseasiassa vähän liikaakin. Tiikeri
on matkannut n.20 maassa, nykyään
viettää eläkepäiviä tytsymme hyllyllä.

Kotipihaamme ja kylän tietä, mitä
kuljettiin uudestaan ja uudestaan. Huohh..

Ensimmäisenä päiväna Nthanizissa.
Lauloin eestiläisen kansanlaulun, yksin.
Siitä se alkoi, myllerrykset ja haasteet
ja onnen ja epätoivon tunteet.

Projektimme lapset ja ohjaaja kuoroharjoituksissa.

MULI BWANJI!!!

Olen halunnut Afrikkaan n. 13-vuotiaasta lähtien. Siihen meni muutama vuosi aikaa, mutta unelma toteutui vuonna 2004 (-2005). N. puolen vuoden pituinen jakso Malawissa oli osa opintojani. Se että kohdemaa oli juuri Malawi oli melkoinen sattuma. Paikka löytyi myöskin sattumalta netistä, josta etsin itselleni sopivaa projektia. Kyseinen projekti innosti ensisijaisesti siksi, että yhteyshenkilö antoi niin hyvin informaatiota ja että kyseessä oli paikallinen ja pieni järjestö.

Parisuhteeni nykyiseen mieheeni oli vasta tuore ja hänen mukaan tulo ei ollut lainkaan itsestäänselvyys, itseasiassa minun piti mennä yksin. Lähtö lähestyi ja mies teki päätöksen lähteä mukaan. Irtisanoutui töistä, myi auton ja that's it. Hyvä että lähti, koska moni asia olisi ollut niin erilaista.

FOCAS ( Friends of Childrens arts society)- järjestömme. Opettajien ja ystävien perustama, nykyään yhteistyössä Amerikkalaisen kirkon kanssa, josta suurin osa lahjoituksista tulee.

Työtehtävämme oli kehittää järjestön toimintaa. Toimia yhdessä lasten ja heidän perheidensä kanssa, opettaa ja ohjata. Raportoida Amerikkalaiselle järjestölle, valvoa rahojen käyttöä, Selvittää järjestöön kuuluvien lasten/ perheiden oikea tilanne. Eli järjestö tukee yhden tai molemmat vanhempansa menettäneitä lapsia. Eli sinänsä, vapaat kädet oli. Moni asia muuttui samantien projektiin saavuttuamme. Todellisuus poikkesi melkoisesti.

Projektin sijainti: Ntcheu alue, Mthanizi kylä.

Majoitus: Mlanda, n.1,5h ajomatkan päässä projektista. Sijainti tuntui haastavalta koko sielä olon ajan, mutta siinä oli ehdottomasti hyvätkin puolensa. Yhteyshenkilömme oli löytänyt meille majoituksen ystävänsä luona. Melkoinen sitoumus - majoittaa siis tuntematon pariskunta puoleksi vuodeksi kotiinsa ja toisinkin päin myös, mennä tuntemattoman perheen kotiin. Meidät otettiin hyvin lämpimästi vastaan ja varsinkin pois lähdön lähestyessä ilmapiiri oli hyvin tunteellinen, meistä tuli hyvin läheiset. Perhemajoitus ei ole helpoin tapa, mutta ehdottomasti hyvin opettavainen. Oli "pakko" päästä Malawilaiseen kulttuuriin sisälle ja nopeasti, muuten olisi ollut hankala ellei mahdotonta. Eristäytyminen ei ollut vaihtoehto.

"Sisustusblogiin" vähän sisustustakin. Hihh! Huoneemme siis..

Kotimme

Meillä oli oma pieni huone, minkä sai lukkoon ulkopuolelta. Muut käyttämämme tilat olivat perheen kanssa yhteisiä. Osallistuimme ruokakustannuksiin maksamalla säännöllisesti ns. ruokarahan + ostamalla kotimatkalla projektilta tultaessamme muutaman kanan (elävän) ja vihanneksia yms.. Muita asumiskustannuksia meillä ei ollut.

Matkasimme about joka toinen päivä projektiimme yleisillä kulkuneuvoilla, pikkubusseilla tai liftaten. Sarjassa älä tee niinkuin me teimme, mutta siinä hetkenä kun koimme ettei ole muita vaihtoehtoja, voi vaikka liftaten reissata ison rekan lavalla.

Rahoitus: Matkarahat (+ minim. käyttörahat) keräsin työllä Tanskassa. Sain avustuksia sukulaisilta ja ystäviltä. Projektin johtaja tuki pienellä summalla työtämme + paikallinen bisnesmies 500USD:lla. Elimme tosi pienillä kustannuksilla verraten muihin länsimaalaisiin tai jopa paikallisiin. Koko sielä olon aikana meillä oli 2 ns. lomaa, jolloin vuokrasimme auton ja reissasimme vähän, hyvin vähän. Jos halusi länsimaiden tasoisia palveluja, niistä joutui maksamaan ja paljon.

Tässä siis käytännön faktoja.

Malawi kosketti ja syvältä. Se avasi silmiä ja sydämen. Sielä olon jälkeen asiat tuntuivat niin erilaisille ja ristiriitaisille. Sinne sopeutuminen ei ollut vaikeata, mutta sopeutuminen takaisin tuttuun ympäristöön oli vaikeampaa. Afrikassa olo opetti itselleni itsestäni paljon. Mihin pystyn, mitkä ovat minun rajat jne. Eläminen yhdessä paikallisten kanssa opetti sitä, mitä koulukirjat eivät ikinä opettaneet.

Jos joku kysyisi, menisinkö takaisin tai tekisinkö homman uudestaan? Ehdottomasti!!

Näin jälkeenpäin katsottuna, kaikella oli ja on tarkoituksensa. Se että satuin löytämään juuri kyseisen projektin ja tutustuvani juuri näihin ihaniin ihmisiin, teki tästä kokemuksesta ehdottomasti yhden elämäni kohokohdan. Mulla oli ja on edelleen niin paljon opittavaa. Sielä ollessani parhaat opettajani olivat projektimme vapaaehtoiset ja lapset. Kyllä, juuri ne savimajoissa asuvat lapset. Onnekseni tiedän, että monen projektimme lapsen elämä on mennyt ok, yliopistossa opiskelee yksikin, josta piti tulla pääministeri. Ja yhteydenpito perheeseemme ja ystäviimme säilyy. Posti kulkee, netti toimii. Maailma ei olekaan enää niin suuri.

Etten antaisi nyt liian positiivista kuvaa Afrikasta/ Malawista. Päivittäin olimme tekemisissä vaikeiden asioiden kanssa. Oma elämä oli vaarassa usean kerran. Ympäristössämme oli hautajaisia joka viikko, kuolema oli läsnä koko ajan. Mutta elämä jatkui ja jatkuu koko ajan. Sielä iloittiin ja surtiin, itkettiin ja naurettiin. Ja mitä tärkeintä, taistelimme hyvän asian puolesta. Se tuntui hyvälle.

"opetus": Kun matkaatte maailmalle, menkää
muuallekin, mitä Lonely Planet kirja neuvoo!

Zikomo!

Näitä ääniä en unohda koskaan.
Ja nytkin saivat kyyneleet silmiin.
Kyseessä yksi ensimmäisistä kuoroharjoituksista
ja askeleet ei ihan kaikilla vielä oikein suju. Huohh!

Kiitos kun palasit kanssani hetkeksi Afrikkaan.