2.4.11

Turhamaista pölinää vaatteista









From Gudrun Sjöden, Kapp Ahl


*


Olis jo kesä. No edes kevät. Kaapissa roikkuu ISOT vaatteet, muut
on laitettu pois. Muut ei mahdu päälle. Blaah. Tiedän, kuuluu asiaan
mutta mälsää silti. En ole hääppöinen pukeutuja, tykkään ja en tykkää.
Ja itseasiassa olen välillä ihan hukassa ja päädyn aina samoihin. En oikein
tiedä mistä tykkään, tiedän vain mistä en tykkää. Olisi kiva päästä stailat-
tavaksi. Heh, ja sitten en tietystikään tykkäisi lopputuloksesta. Luulen,
että ensi kesänä pukeudun aika samanlaisesti kuin viime kesänä. Vähän
mälsästi ehkä - leggareihin ja tunikoihin ja mekkoihin, sillee vähän hempu-
kasti ehkä. Erilaisia balleriinoja olisi kiva saada, IHANA kassi, hiluja ja 
KELLO. Rakastan kelloja ja yleensäkin asusteita. Niissä olen aika räväkkä/ 
rohkea, toisin kuin vaatteissa. En omista hintavia/ arvokkaita sellaisia, mutta 
mielelläni niitä toivon lahjaksi tms..  :-) Nainen! Sitten kengät - se on ihan oma
lukunsa. Tykkään ja kovasti. Kuitenkin ns. ongelmajalkaisena usein päädyn en-
nemmin mukavaan kuin kauniiseen kenkään. Tykkään hassuista kengistä, värik-
käistäkin. Korkkareita omistan, mutten monia. Saappaitakin toivoisin. Ja ihanan
takin.. ääk, mä tarvin täydellisen uudistuksen!!! Mä haluan... HALUAN.. haluan!
Mistä sen saa? Huohh.. taidan aloittaa ensin käymällä läpi koko varaston. Ja edetä
suunnitelmallisesti. Käyttöön - kiertoon - roskiin. Is that my plan? YES!

Tanskassa käydessäni käyn aina muutamassa vaatekaupassa: kirpparit, Noa
Noa, Signal, UNO ja paikalliset marketit. Löydöt teen halpiskaupoista,
melkein aina. En vaan raaski. Paitsi viime kesänä PITI ostaa elämäni
kallein tunika, valkoinen, ystävän polttareihin ja se on jo nyt ihan nuh-
juinen. Harmittaa. Ja mitä opin? Ettei kannata maksaa n.80 euroa yhdestä
tunikasta. Ei. Taidan jatkaa mälsää halpislinjaa. Halpis-minä.


*
Tänään:
Ihan uskomatonta, huhtikuu jo! 
Odottanut lumen sulamista.
Olen maalannut seiniä!
Miettinyt rempan edistymistä.
Laittanut ruokaa.
Leikkinyt tytsyn kanssa.
Pyykkäillyt.
Ollut itsekseen.
Roikkunut netissä.
Supistellut.

Aika mälsä, mutta ihan ok päivä.

*

4 comments:

nooruska said...

Tanskassa vaatetarjonta on vaan niin paljon mielenkiintoisempaa ja esim. Köpiksessä ihmiset pukeutuvat mukavan persoonallisesti.

Mäkin oon nykyään niin ronkeli, että shoppailu vastaa lähinnä jumppatuntia kun on pakko kiertää kaupoissa monta tuntia kun kaikki on vaan vähän sinne päin ;-).

Niina K said...

Aikas ihania. Toi farkkupaita näytti ihan multa, vaikka pyhästi olen vannonu etten enää farkkupaitoihin pukeudu..

Ja kyllä mää sen mustan huolisin kanssa ja. :)

Teija said...

Nonniin, tänään on maanantai, onko tullut jo soittoa?? Ihan uskomatonta, että se kasvain olisikin sieltä hävinny?? Siis positiivisesti ihan uskomatonta!! :)

Ihania vaatteita tässä. Mullakin menee kesä löysissä tunikoissa ja leggareissa, heh ;)

anninen said...

Nooruska,
Kiitti! Tanskassa on kiva tehdä niitä halpis-löytöjä itselleni ja lapsosille. Kuitenkin ovat vähän erilaiset kun täällä. Muoti/ tyylikin tuntuu toisinaan olevan ns. vuoden edellä kun täällä. Mulle se on toisaalta ihan sama.


Niina,
Kiitti! Ostetaan samikset! Eiku, ehkä Gudrunin on vähän kallis miule.


Teija,
Kiitti! Toivottavasti mun bloggaus on päivittynyt ja pystyt lukemaan uutiset..

yeah, toinen tunika+leggari tätinen..hihi, I'm not alone. tsempit sinne! Mikä olo??